Tämän blogin edeltäjässäkin jo vuonna 2006 Economistin koko sivun mainoksellaan kohauttanut irlantilainen ikiliikkujafirma Steorn uhoaa nyt tuovansa “ilmaista” energiaa jauhavan laitteensa markkinoille tämän vuoden aikana. Vehje perustuu yrityksen väitteiden mukaan magneettien pyörittämiseen. Samaa ovat väittäneet useat ikiliikkujahuijarit ennenkin.

Huijaukseksi harvinaisen paljon rahaa laitteensa markkinointiin laittanut yritys yritti heinäkuussa 2007 pystyttää laitteensa näytille Lontooseen, mutta vehje ei toiminutkaan, koska demopaikkana toimineen museon valot olivat vääränlaiset.

Nyt yritys esittelee etusivullaan videota, jossa muutama “korkealle arvostettu” insinööri kertoo nähneensä vehkeen toiminnassa.

Mysteeriksi jää, miksi firman verkkosivulla kaupataan nyt melko mystisiä magneettisia mittauslaitteita, jos firmalla on käsissään koko maailman energiaongelmat ratkaiseva laite.

Aurinko- ja fuusioenergian tutkimusrahoja ei varmaan ihan vielä kannata leikata minimiin.

Hufvudstadsbladetin toimittaja Sylvia Bjon kirjoittaa median rahanansaintamalleista otsikolla Pengarna tillbaka - Rahat takaisin.

Bjon viittaa Timen entisen päätoimittajan Walter Isaacsonin kirjoitukseen, jossa tämä ehdottaa iTunesin kaltaista sovellusta uutisten ostamiseen verkosta. Saman ajatuksen on esittänyt moni muukin.

iTunesin kaltainen artikkelikauppa voisi kuitenkin toimia vain jos media-alalla olisi vedenpitävä kartelli.

Jotta maksuja voisi vaikka kuinka hienossa sovelluksessa periä, pitäisi sisältö ensin lukita niin, että sitä ei saa mitään kautta ilmaiseksi tai ilman mainoksia.

Jos joku murtaisi kartellin ja alkaisi julkaista juttuja mainosrahoitteisesti, siirtyisi yleisö välittömästi erikoissovelluksesta ilmaissivulle.

Lisäksi kilpailijoiden tulo markkinoille on verkkomaailmassa niin helppoa, että kartellin muodostaminen ainakin uutismarkkinoilla on käytännössä mahdotonta. Aikakauslehtimarkkinoilla, joilla kilpaillaan vielä vahvemmin laadulla ja lehtikohtaisemmilla sisällöillä, se voisi toimia paremmin. Aikakauslehdissä ei myöskään ole vahvaa sitaattikulttuuria, joka toimii uutisten mikromaksuja vastaan.

iTunesiakin käyttää vain vähemmistö musiikkia verkosta lataavista ihmisistä. Suurin osa lopuista lataa sisältönsä laittomasti.

Samankaltaisia ajatuksia mikromaksuja vastaan on esittänyt myös Clay Shirky.

Lukittu sisältö voisi houkutella joitakin asiakkaita, jos sitä tarjottaisiin jonkin maagisen toimivan lukulaitteen kautta vähän iPodin tapaan. Toistaiseksi sellaista ei vain ole näköpiirissä.

Päivitetty linkki Journalistin sivuille. Lehti päivitti verkkosivunsa vasta paperilehden jakelun jälkeen.

Ilmainen sisältö internetissä ei koskaan ole tainnut olla yhtä huonossa huudossa kuin nyt.

The Economist kirjoitti pari viikkoa sitten siitä, kuinka ilmaiset verkkopalvelut ajoivat tässä lamassa seinään jo toista kertaa. Ilmaisilla palveluilla rahaa tekee isoista palveluista lähinnä Google, ja sekin lähinnä vain hakupalvelullaan. Facebookilta ja Twitteriltä rahoitusmalli puuttuu yhä.

Samalla esimerkiksi Ruotsissa, Irlannissa ja Ranskassa harkitaan tai on jo saatettu voimaan sääntelyä, joilla puututaan kovalla kädellä vertaisverkkoliikenteeseen laajakaistaliittymissä.

Tällä viikolla Associated Press eli AP ilmoitti, että se haluaa blogien ja hakukoneiden poistavan viittaukset ja linkit uutisiinsa, jos blogit ja hakukoneet eivät maksa niistä.

Mainosrahoilla maksettu kaikille ilmainen ja vapaa sisältö on ollut verkon käyttäjien unelma dotcom-buumin alusta lähtien. Nyt sitä kaadetaan monelta suunnalta.

Monet verkkoyhtiöt haluvat pitää verkkoliikenteen sisältöneutraalina. Se tarkoittaa sitä, että laajakaistayritys välittää kaikkea liikennettä vaikka se olisi laitontakin. Tämä tiedostonvaihdon mahdollistava periaate on nyt murtumassa monessa Euroopan maassa. Se lyö kapuloita ilmaisen (tai toisesta näkökulmasta varastetun) viihdesisällön rattaisiin.

Sisällöntuottajat puolestaan haluvat lukita ohjelmansa Hulun (Hollywood-studiot) ja iPlayerin (BBC) tapaisiin sovelluksiin, joiden sisältöä voi siirtää laitteelta toiselle vain yhtiöiden määräämällä tavalla. Molemmat — kuten musiikkisovellus Spotifykin — on vielä lukittu maantieteellisesti toimimaan vain tietyissä maissa, vaikka suojaus onkin helppo kiertää.

AP:n ilmoitus antaa varoituksen siitä, että uutisille voi käydä samoin: Mikä estää siirtämästä niitä lukittuun Flash-applikaatioon?

Yhdessä verkon neutraaliuden mureneminen (eli piraattisisällön lataamisen vaikeuttaminen), sisällön lukitseminen vahvasti suljettuihin ohjelmiin ja ilmaisten verkkopalvelujen (sähköposti, tallennustila, sosiaaliset verkostot) epäonnistuminen antavat uumoilla, että helposti saatavan, ilmaisen suurten mediayhtiöiden tuottaman sisällön aika internetissä voi olla lähempänä lopun alkua kuin moni verkon käyttäjä arvaa.

Näkökulmasta riippuu, olisiko se hyvä vai huono asia.

Kirjoitussarjassa sätitään maailman tekopyhää menoa (tavallistakin enemmän)

Vinyylilevyjen myynti nousee maailmalla huimaa vauhtia. Myös Suomessa vinyyli tuntuu porskuttavan hyvin: vinyylikaiverrus palasi taannoin Suomeen vuosien tauon jälkeen.

Koko retrovinyylihuuma vaikuttaa kuitenkin kovin tekopyhältä. Vinyylin sanotaan olevan ääneltään pehmeämpi kuin digitaalinen musiikki; isot paperiset kannet tuovat artistit lähemmäs kuuntelijaa.

Siis käännös hyvien ihmisten kielestä suomeksi: Vinyyli on hyvien, pehmeitä arvoja kunnioittavien ihmisten musiikkia. Digitaalinen musiikki — cd:t ja tiedostot — ovat musiikin Euroshopperia, automarkettien mauttomien massojen bulkkituotetta.

Jos haluaisi olla tiedostavan ekohenkinen kannattaisi musiikki ostaa enneminkin tiedostoina. Vinyylien hamstraaminen kun on materianpalvontaa pahimmillaan. Musiikki pitää vain saada levyllä hyllyyn, koska tavaran omistaminen on niin kivaa.

Vinyyli on kivaa, koska siinä pääsee ostamaan ihan oikeaa tavaraa. Myöntäkää.