Mitä pitäisi ajatella blogin teemaa sorvatessa? Ulkoasua? Blingbling-liitännäisten käyttömahdollisuutta? Luettavuutta? Vai näitä kaikkia?

Itse ajattelen, että teemalla on kaksi päätarkoitusta: auttaa kävijää saamaan ja pitämään katsekontakti pääsisältöön vaivatta (luettavuus) ja rakentaa sivuston identiteettiä ja luotettavuutta (mielikuva).

Luettavuuden osalta olen itse melkein sitä mieltä, että sisällön vasemmalla puolella pitää olla jotakin muuta kuin taustaa: jos ei ole, niin katse “tippuu” tekstiosasta liian helposti pois. Jos sisältöä ei vasemmalla reunusta valikko, niin siihen pitää panna vähintään vahva viiva ja sopiva värikontrasti (liian vahva tiputtaa katseen uudelleen pois tekstistä).

Ehkä tämän vuoksi myös sisällön sijoittaminen heti monitorin vasempaan laitaan on huono idea: näytön ja ympäristön rajasta syntyy kontrasti, joka tiputtaa katseen helposti muualle.

Lisäksi sisällön sijoittaminen valikoiden ja muiden härpäkkeiden avulla on äärimmäisen tärkeää. Jos valikkoja ladataan hirmuiset kerrokset jompaan kumpaan laitaan, on katse varmasti liimautuneena sinne eikä sisältöön.

Lisäksi silmäseurantatutkimustenkin mukaan kuvat ja bannerit skippaillaan saman tien, kun lukija keskittyy sisältöön. Kovin räikeitä kuvia ei siis kannata blogiin hirveästi (sisällön ulkopuolelle) läiskiä, koska lukija joutuu aluksi skannamaan missä sivun pihvi on, jos logoa ja tuiketta on liikaa.

Mielikuvapuolella teeman valinta mielestäni muuttuu kaikkein mielenkiintoisimmaksi. Blogin ulkoasu vaikuttaa tekstin luentaan varmasti yhtä paljon kuin perinteisen median muoto: Foucault-essee Seiska-tyyliin taitettuna olisi varmasti äärimmäisen mielenkiintoinen kokemus, mutta rapauttaisi tekstin uskottavuutta ja varsinaista pointtia, kun muoto ja sisältö eivät soi harmoniassa.

Mutta mikä sitten on henkilökohtaisen blogin perusmuoto? Mitkä ovat lähtöelementit, joilla kommunikoidaan, että kyseessä on henkilökohtainen julkaisu, eikä vaikkapa yrityksen halvalla webbiin lätkäisty saitti.

Olen sitä mieltä, että liian näyttävä graafinen suunnittelu etäännyttää lukijan sisällöstä.

Näyttäisi aika selvältä, että jos blogissaan käyttää kuvaa niin se kannattaa valita tarkkaan. Mikään ei tee sivusta niin helposti kökön voidemainoksen näköistä kuin staattinen ja tylsä kuva, joka viestii lähinnä sisällön luutuneisuudesta ja etäisyydestä. Kielitietelijöiden termeillä modaliteetti laskee, kun kuvan totuusarvo pienenee. Samalla rapisee myös tekstin uskottavuus.

Hyvät blogit, joissa erinomaista sisältöä ryydittää juuri oikea ulkoasu ovat liian harvassa. Muutamat omat suosikkini rullaavat Bloggerin perusteemalla, ja hyvin rullaavatkin. Ehkä pieni on kaunista blogidesignissakin.

Persoonallisuuden kommunikointi blogiteeman kautta näyttää ylipäätään olevan vaikeaa: onnistuneita esimerkkejä ei pomppaa välittömästi mieleen oikeastaan yhtään, MySpace-profiileista puhumattakaan.

Blogeissa staattiset väripinnat tai kukkakuvat alkavat näyttää liian nopeasti kliiniseltä lääkemainokselta tai kuolinilmoitukselta; kissan kuvat tai kahden pennin photoshop-kikkailut omalla naamalla taas kornin kököiltä.

Lehdistögenressä blogin lähin vertauskohta on varmaankin kolumni tai pakina. Niissäkin kuvitus on liian usein kliseistä kaupunkisilhuettimössöä, mutta parhaiten taitaa kuitenkin toimia hyvin minimalistinen lähestyminen. Harvaa kolumnia kuorrutetaan Web 2.0 -heijastuksilla tai hienolla smudge-efektillä vääristetyllä kirjoittajan naamalla, joten ehkä sitä ei pitäisi tehdä blogissakaan.

Nyt vain tuntuu siltä, että blogiulkoasun kanssa ei oikeastaan voi kuin epäonnistua.