Mitä pitäisi ajatella blogin teemaa sorvatessa? Ulkoasua? Blingbling-liitännäisten käyttömahdollisuutta? Luettavuutta? Vai näitä kaikkia?

Itse ajattelen, että teemalla on kaksi päätarkoitusta: auttaa kävijää saamaan ja pitämään katsekontakti pääsisältöön vaivatta (luettavuus) ja rakentaa sivuston identiteettiä ja luotettavuutta (mielikuva).

Luettavuuden osalta olen itse melkein sitä mieltä, että sisällön vasemmalla puolella pitää olla jotakin muuta kuin taustaa: jos ei ole, niin katse “tippuu” tekstiosasta liian helposti pois. Jos sisältöä ei vasemmalla reunusta valikko, niin siihen pitää panna vähintään vahva viiva ja sopiva värikontrasti (liian vahva tiputtaa katseen uudelleen pois tekstistä).

Ehkä tämän vuoksi myös sisällön sijoittaminen heti monitorin vasempaan laitaan on huono idea: näytön ja ympäristön rajasta syntyy kontrasti, joka tiputtaa katseen helposti muualle.

Lisäksi sisällön sijoittaminen valikoiden ja muiden härpäkkeiden avulla on äärimmäisen tärkeää. Jos valikkoja ladataan hirmuiset kerrokset jompaan kumpaan laitaan, on katse varmasti liimautuneena sinne eikä sisältöön.

Lisäksi silmäseurantatutkimustenkin mukaan kuvat ja bannerit skippaillaan saman tien, kun lukija keskittyy sisältöön. Kovin räikeitä kuvia ei siis kannata blogiin hirveästi (sisällön ulkopuolelle) läiskiä, koska lukija joutuu aluksi skannamaan missä sivun pihvi on, jos logoa ja tuiketta on liikaa.

Mielikuvapuolella teeman valinta mielestäni muuttuu kaikkein mielenkiintoisimmaksi. Blogin ulkoasu vaikuttaa tekstin luentaan varmasti yhtä paljon kuin perinteisen median muoto: Foucault-essee Seiska-tyyliin taitettuna olisi varmasti äärimmäisen mielenkiintoinen kokemus, mutta rapauttaisi tekstin uskottavuutta ja varsinaista pointtia, kun muoto ja sisältö eivät soi harmoniassa.

Mutta mikä sitten on henkilökohtaisen blogin perusmuoto? Mitkä ovat lähtöelementit, joilla kommunikoidaan, että kyseessä on henkilökohtainen julkaisu, eikä vaikkapa yrityksen halvalla webbiin lätkäisty saitti.

Olen sitä mieltä, että liian näyttävä graafinen suunnittelu etäännyttää lukijan sisällöstä.

Näyttäisi aika selvältä, että jos blogissaan käyttää kuvaa niin se kannattaa valita tarkkaan. Mikään ei tee sivusta niin helposti kökön voidemainoksen näköistä kuin staattinen ja tylsä kuva, joka viestii lähinnä sisällön luutuneisuudesta ja etäisyydestä. Kielitietelijöiden termeillä modaliteetti laskee, kun kuvan totuusarvo pienenee. Samalla rapisee myös tekstin uskottavuus.

Hyvät blogit, joissa erinomaista sisältöä ryydittää juuri oikea ulkoasu ovat liian harvassa. Muutamat omat suosikkini rullaavat Bloggerin perusteemalla, ja hyvin rullaavatkin. Ehkä pieni on kaunista blogidesignissakin.

Persoonallisuuden kommunikointi blogiteeman kautta näyttää ylipäätään olevan vaikeaa: onnistuneita esimerkkejä ei pomppaa välittömästi mieleen oikeastaan yhtään, MySpace-profiileista puhumattakaan.

Blogeissa staattiset väripinnat tai kukkakuvat alkavat näyttää liian nopeasti kliiniseltä lääkemainokselta tai kuolinilmoitukselta; kissan kuvat tai kahden pennin photoshop-kikkailut omalla naamalla taas kornin kököiltä.

Lehdistögenressä blogin lähin vertauskohta on varmaankin kolumni tai pakina. Niissäkin kuvitus on liian usein kliseistä kaupunkisilhuettimössöä, mutta parhaiten taitaa kuitenkin toimia hyvin minimalistinen lähestyminen. Harvaa kolumnia kuorrutetaan Web 2.0 -heijastuksilla tai hienolla smudge-efektillä vääristetyllä kirjoittajan naamalla, joten ehkä sitä ei pitäisi tehdä blogissakaan.

Nyt vain tuntuu siltä, että blogiulkoasun kanssa ei oikeastaan voi kuin epäonnistua.

Internetin käytön räjähdysmäinen lisääntyminen, sanomalehtien laskukierre ja uutissyklin nopeutuminen eivät ole vaikuttaneet amerikkalaisten tietoisuuteen yhteiskunnallisista asioista, sanoo Pew Research Instituten muutama päivä sitten julkistama äärimmäisen mielenkiintoinen tutkimus.

Yksi mielenkiintoisimmista numeroista löytyy välinekäytön ja tietoisuuden korrelaatiosta: Pew’n tutkimuksen mukaan pääasiassa Googlen verkkouutisia ja uutisista keskustelevia blogeja seuraavat henkilöt tietävät yhteiskunnallisista asioista huomattavasti vähemmän kuin muita välineitä seuraavat (tosin perinteisen median verkkosivujen lukijat näyttävät olevan itse päämedian lukijoiden tasolla).

En tiedä miten tätä tulosta pitäisi lukea: ehkä blogikeskustelu ohjaa vain omaa maailmankuvaa vahvistavan tiedon lähteille ja jättää muut käsittelemättä.

Kokonaisuutena suurin piirtein yhtä moni amerikkalaisista tietää, kuka on maan varapresidentti (69 prosenttia) tai mikä puolue on vallassa (76 %) kuin vuonna 1989, kun tutkimus edellisen kerran tehtiin.

Venäjän presidentin osasi nimetä 36 prosenttia, kun 80-luvun lopulla numero oli vielä lähellä viittäkymmentä. Kertonee osaltaan uhkakuvien muuttumisesta amerikkalaisten mielissä ja mediassa.

Minulla olisi paljon sanottavaa Worpressistä, merkistöenkoodauksesta ja PHP-kielestä. Sanon myöhemmin.

Saa nähdä alkaako Angela Merkel saada EU-ehdotuksia Pohjolasta kun politiikan Alkuperäinen Tekstiviestittelijä nousee Suomen ulkoministeriksi.

Ja toisaalla kysytään mitäs nyt, Paavo: ei tullut puhemiehen eikä ulkoministerin paikkaa, vaan taisi tulla lähinnä lunta viinitilan tupaan.

“Opintorahaa korotetaan 15 prosentilla kaikilla koulutusasteilla ja opiskelijan omia tulorajoja korotetaan 30 prosentilla. Opintolainavähennyksen toimivuutta seurataan.” - Hallitusohjelma

Nopeasti laskettuna opintoraha nousee noin 50 eurolla 480 euroon - edelleen moniin muihin etuuksiin verrattuna naurettavan pieni summa, mutta rahaa joka tapauksessa. Tulorajojen nitkautus on tuntuvampi, kuten kokoomuslaiselta opetusministeriöltä odottaa sopiikin, ja hivelee varsinkin opintojen loppupäässä olijoita.

Itse olen ehdotuksiin jossain määrin tyytyväinen: opintorahan korotus, vaikkakin pieni, helpottaa elämää ja jättää ehkä aikaa verkostoitumiselle opintojen tärkeässä alkuvaiheessa, kun taas tulorajakohotus auttaa hankkimaan opintojen jälkeiselle tulevaisuuden varmistamiselle niin kovin merkittävää työkokemusta ilman välitöntä pelkoa talouden romahtamisesta.

Ei tullut pelkkää työ- ja tulorajavetoista ratkaisua, mistä hallitukselle hatunnosto!

Ohjelma jättää auki aikataulun. Jännitettäväksi jää, montako kuukautta korotuksen voimaantulosta kuluu, ennen kuin opiskelija-asuntosäätiöt ilmoittavat vuokrankorotuksista. Ainakin HYY ehti jo nitkuttamaan omaa jäsenmaksuaan ylöspäin.

Scientific Americanin artikkelissa tutkimuksesta, jossa on löydetty tapa kommunikoida aivokuolleiksi julistettujen potilaiden kanssa on samaan aikaan jotakin todella rohkaisevaa ja todella pelottavaa.

Pelottavaa on se, että moni aiemmin vihanneksiksi julistetuista potilaista on itse asiassa aivojen tasolla tietoinen, mutta täysin kyvytön hallitsemaan mitään osaa ruumiistaan. Rohkaisevaa taas on se, että tulevaisuudessa nämä potilaat voivat ainakin jollakin tasolla kommunikoida ympäristönsä kanssa, kunhan tekniikka tästä kehittyy.

Jutun mukaan myös läheisten vierailussa aivokuolemapotilaiden luona voi itse asiassa olla hyötyä, toisin kuin aiemmin on uskottu. Tutkijoiden alettua kommunikoinnin potilaiden kanssa joidenkin tila parani, ja joka tapauksessa moni kuulee läheisten äänen vaikka ei mitenkään pystykään siihen reagoimaan.

Humanisten tieteiden perusvire on pessimistinen murjottaminen, kun taas luonontieteitä luonnehtii innokas uteliaisuus. Stereotypioita ehkä, mutta mielenkiintoista tekstiä kirjailija Ian McEwan Independentin haastattelussa suoltaa yhtä kaikki.

McEwan, who shadowed a leading neurosurgeon while researching Saturday, likes the company and outlook of scientists as an antidote to lazy arts-faculty despair. “Among cultural intellectuals, pessimism is the style,” he says with a tinge of scorn. “You’re not a paid-up member unless you’re gloomy.

Alanis Morissette räjäyttää jonkinlaisen feministisen pankin tällä loistavalla coverilla Black Eyed Peasin suhteellisen karmivasta My Humps -musiikkisoitannosta.

Truman Show:n ja Big Brotherin ennakoima kehitys on käynyt toteen: Justin.tv on parissa viikossa huimaan kasvuun lähtenyt verkkosaitti, joka perustuu sen päähenkilön Justinin lakkiin kiinnitetyn kameran 24/7 verkkoon välittämään videofeediin.

Kaikki mitä Justin tekee tai sanoo näkyy kamerasta, ja lakki lähtee päästä vain nukkumaan mennessä (tosin silloinkin se kuvaa Justinia).

Ehkä maagisinta koko hommassa on sisältö: Justinin elämä pyörii kasvuyrityksen ympärillä, ja yrityksen tehtävänä taas on pitää Justinin elämää esittävää verkkosaittia pystyssä. Katsojat siis katsovat kun Justin ja kaverit yrittävät menestyä näyttämällä katsojille kun he houkuttelevat katsojia ja ruuvaavat serveriä. En edes yritä hahmottaa kaikkia metatasoja.

Kohta Justin lähtee haastateltavaksi Today Showhun. Justinin kautta näkyy koko matka studiolle, meikki, backstage ja haastattelu, Tonight Showssa vain haastattelu.

Kumpi on kiinnostavampi?

Sam Gosling on tehnyt sen taas. Keskustelua herättävistä persoonallisuustutkimuksistaan (tunnetuin tulos lienee se, että ihmiset päättelevät yleensä toisen työpöytää katsomalla tämän persoonallisuustyypin oikein) kuuluisa professori on tehnyt haastatteluihin perustuvaa faktorianalyysiä musiikista ja syistä miksi sitä kuunnellaan.

Tuloksena on neljä klusteria, joissa tietyntyyppinen musiikki korreloi muun muassa poliittisten mielipiteiden ja ulkonäön kanssa: jazzia kuuntelevat huonotuloiset ja -ryhtiset liberaalit ja Madonnaa kulissin kunnossa pitävät urheilijatyypit. Kantrifanit ovat konservatiivisia mutta avoimia.

Rock-kukkojen ylimielisyyttä selittänee hyvin tuo rock-henkilöiden ’self-perceived inteligence’. Oma suosikkini, nöösipop, mennee tuohon ensimmäiseen (joka myös tykkää pitää itseään fiksuna). Reflective and complex, niihin kyllä samaistun myös.

* Reflective and Complex (blues, jazz, klassinen): positively correlated with openness to experience, “self-perceived intelligence,” verbal ability, emotional stability, and political liberalism. Negatively correlated with “social dominance orientation,” political conservatism, wealth, and athleticism.

* Intense and Rebellious (rock, alternative): positively correlated with openness to experience, extroversion, athleticism, “self-perceived intelligence,”"social dominance orientation,” and verbal ability.

* Upbeat and Conventional (country): positively correlated with extraversion, agreeableness, conscientiousness, self-esteem, political conservatism, physical attractiveness (self-perceived), wealth, and athleticism. Negatively correlated with emotional stability, openness to experience, “social dominance orientation,” depression, political liberalism, intelligence, and verbal ability.

* Energetic and Rhythmic (rap, hip hop, elektroninen): Positively correlated with extraversion, agreeableness, political liberalism, physical attractiveness, and athleticism. Negatively correlated with “social dominance orientation” and political conservatism.

Via Mixing memory