The Times kirjoittaa yleistyvästä designer-vauvojen tilailusta.

Jutussa on esillä kalifornialainen yritys, joka ostaa munasoluja ’sopivilta’ lahjoittajilta (kriteereinä mm. menestyksekkäät yliopisto-opinnot, pituus ja paino), istuttaa munasolut ‘työväenluokkaisiin,’ yhtiön palkkaamiin kantajiin ja luovuttaa valmiin vauvatuotteen onnellisille uusille vanhemmille.

Fertility Instituten kotisivulla on kattava lista lahjoittajista kätevästi lajiteltuna rotua, hiusten väriä ja harrastuksia (’modeling, tennis, math’) myöden.

Mutta miksi lopettaa täydellisen vauvan etsintä geenivalikointiin? Lapsihan kannattaa pumpata heti syntymän jälkeen täyteen sopivia steroideja ja Ritalinia, niin että pysyy keskittyminen lakitieteellisessä esikoulussa! Ja hei, kiinaa puhuva kätilö lisää heti Eton-todennäköisyyttä monella kymmenellä prosentilla!

Yhteiskuntatieteilijänä on jännittävää miettiä mistä näköjään lastentekoon asti ulottuva täydellisyyden tavoittelemisen ihanne alkaa. Moni syyttää mediaa, mutta se on minusta vähän kuin sanansaattajaa ampuisi.

Tuottaako aika eugenistisia ylilyöntejä, vai mahdollistaako teknologia vain jotakin, mikä aiemmin on pysynyt pelkästään kollektiivisena haaveena?