Olen harppisaksan ajan potkuhousuissa missanneena viime aikoina lukenut kaksi DDR:n yhteiskuntaa käsittelevää kirjaa. Mary Fulbrookin People’s State maalaa tavallista sortopuhetta leveämmän kuvan maan elämästä. Toisen maailmansodan jälkeen syntyneiden hyvinvointipalvelujen rakenne kuulostaa kirjaa lukeissa ällistyttävän tutulta: Pohjoismaiden ja Itä-Saksan välillä oli tiiviitä yhteyksiä, ja palvelujen rakenne ja idea on lähes yhtenevä Suomen hyvinvointimallin kanssa.
Itä-Saksan järjestelmä kuitenkin tuotti lähinnä jatkuvan sarjan rappiota ja epäonnistumisia ja lopulta romahti siinä missä Suomen onnistui. Fulbrookin kirjan perusteella syy on yksinkertainen: epäonnistunut suunnitelmatalous ei DDR:ssä onnistunut missään vaiheessa tukemaan periaatteessa hyville ideoille rakentunutta hyvinvointimallia, kun taas Pohjoismaiden sekatalouksissa se onnistui.
Jos muuri ei olisi 1989 murtunut olisi tuloksena Fulbrookinkin kirjan perusteella kuitenkin ollut todellisuus, jota nyt nähdään Pohjois-Koreassa. Itä-Saksa saastui ja köyhtyi vauhdilla, jossa täydellisen romahduksen esti käytännössä enää ulkomainen (luokkaviholliselta nostettu) laina. Tämän linkin takana on tänään katsomani Discoveryn järkyttävä ja oikeasti häiritsevä dokumentti Pohjois-Koreasta, joka ei varmasti luo joulumieltä kenellekään. Olisi pitänyt katsoa vasta pyhien päälle. Älkää katsoko ainakaan ennen jouluateriaa. Ja muita ällötyksen varoituksia.
Loppukaneettina kenties se, että Fulbrookin kirjan mielenkiintoisin tieto liittyy viinan käyttöön Itä-Saksassa. Dokumenttien mukaan kittaaminen työaikanakin oli maassa niin yleistä, että arviolta jopa kolmannes DDR:n työläisistä paiski työtä jatkuvasti kännissä, ja jatkoi kiskomista kotonaan. Valtion virallinen kanta loppuun asti oli kuitenkin, että täysin käsistä lähteneellä alkoholismilla ei ole mitään sosiaalisia syitä, vaan se on täysin sairaiden “asosiaalisten” yksilöiden puuhastelua.
Keskustele Facebook-tunnuksellasi (kommentit julkisia)