Archive for December, 2006

Uuden vuoden lainaus (don’t let them waste your time)

Sunday, December 31st, 2006

You’ve led a life unthinkable to most of the generations of women and men who birthed you to freedoms and riches unimaginable to them (Well, this was true of almost everyone).

You’ve been lucky.
You’ve been blessed.
You’ve been educated, more than you understand.
Really? Eve laughed.
Amber ignored her and continued:
You’ve always had a safe place to sleep and good things to eat, all your life.

So what is it that you could possibly want to know about yourself?

And what is it they’d ask you, what do you think they’d want to know, if they were here tonight, all those women and men and women and men and women and men that it took simply to culminate in the making of you, the birth of you, that day, squealing and furious and covered all over with your mother’s blood?

Ali Smith 2005: The Accidental

La Jetée 1962

Friday, December 29th, 2006

Jinglaa koko matka

Friday, December 22nd, 2006

Hoohhhoohhohhoohhhhooohhooo!! On aika siirtyä joulun viettohon, enkä halua jättää ylimmäiseksi synkkää yksinpuhelujorinaa ankeasta aiheesta. Siispä hyvää joulua kolmen videon siivin! (lopussa innokkaille linkki 101:een toinen toistansa parempaan jouluspesiaaliin lisää).

Madagascar-pingviinit:

Paul McCartney & Wings (aivan kamala, muuten):

Dr. Elmo (ihan parasta)

Ja 101 lisää.

Hyvää joulua, everybooody!

Vapaa tahto 2.0

Wednesday, December 20th, 2006

The Economist kirjoitaa äärimmäisen mielenkiintoisesti neurotieteiden uusimpien löydösten ja vapaan tahdon suhteesta. Itselleni aihe on tullut vastaan gradun kautta. Kärjistäen näitä neurotieteen löytöjä voisi kuvata niin, että aivot eivät ohjaa toimintaa vaan selittävät sitä: ihminen toimii automaattisesti hermoston varassa, ja aivot muodostavat toiminnasta mielekkään kuvan ja selittävät sitä pikku mausteilla, niin kuin esimerkiksi syy ja seuraus -suhteiden olemassaololla.

Economistin esimerkki aivokasvaimen aiheuttamasta pedofiliasta on makaaberi, mutta kiinnostava. Ketä ja miten pitäisi rangaista rikollisesta toiminnasta jos sen aiheuttaa lähinnä häiriö aivojen kemiallisissa reaktioissa? Artikkelin mukaan länsimaiseen rikoskäsitykseen kuuluu valinta: murhaaja on valinnut oman murhaajuutensa, joten kyseessä on rikos, mutta mielenhäiriössä murhannut ei olekaan. Pitäisikö kaikki aivokemiallisten reaktioiden pohjalta vapauttaa kaikesta vastuusta? Vai joko psykoanalyysi teki sen?

Economistinkin mukaan neurotiede on vielä kaukana kannan ottamisesta vapaan tahdon olemassaoloon, mutta tulevina vuosina on luvassa varmasti paljon keskustelua, eikä vähiten kohtalon, valinnan ja muiden vastaavien kanssa painiskelevan uskonnon piirissä. Ehkä kaikilla onkin kohtalo, jota vastaan on turha potkia (koska potkiminenkin on vain osa kohtaloa). Itselleni tämä ja predestinaatio, jonka parissa muistan lukiossa painitun uskonnon tunnin jos toisenkin, on aina tuntunut aivan samalle: niin tai näin, niin emme tiedä sitä kuitenkaan. Mutta ehkä niitä signaaleja virittelemällä saisi muokattua oman todellisuutensa mielen mukaiseksi. Se olisi gutaa se.

PS. Jutun Economist on yhä Economist: vapaat markkinat onneksi toimivat oli vapaata tahtoa tai ei.

Markets also depend on the idea that personal choice is free choice. Mostly, that is not a problem. Even if choice is guided by unconscious instinct, that instinct will usually have been honed by natural selection to do the right thing.

Järjestelmistä

Tuesday, December 19th, 2006

Olen harppisaksan ajan potkuhousuissa missanneena viime aikoina lukenut kaksi DDR:n yhteiskuntaa käsittelevää kirjaa. Mary Fulbrookin People’s State maalaa tavallista sortopuhetta leveämmän kuvan maan elämästä. Toisen maailmansodan jälkeen syntyneiden hyvinvointipalvelujen rakenne kuulostaa kirjaa lukeissa ällistyttävän tutulta: Pohjoismaiden ja Itä-Saksan välillä oli tiiviitä yhteyksiä, ja palvelujen rakenne ja idea on lähes yhtenevä Suomen hyvinvointimallin kanssa.

Itä-Saksan järjestelmä kuitenkin tuotti lähinnä jatkuvan sarjan rappiota ja epäonnistumisia ja lopulta romahti siinä missä Suomen onnistui. Fulbrookin kirjan perusteella syy on yksinkertainen: epäonnistunut suunnitelmatalous ei DDR:ssä onnistunut missään vaiheessa tukemaan periaatteessa hyville ideoille rakentunutta hyvinvointimallia, kun taas Pohjoismaiden sekatalouksissa se onnistui.

Jos muuri ei olisi 1989 murtunut olisi tuloksena Fulbrookinkin kirjan perusteella kuitenkin ollut todellisuus, jota nyt nähdään Pohjois-Koreassa. Itä-Saksa saastui ja köyhtyi vauhdilla, jossa täydellisen romahduksen esti käytännössä enää ulkomainen (luokkaviholliselta nostettu) laina. Tämän linkin takana on tänään katsomani Discoveryn järkyttävä ja oikeasti häiritsevä dokumentti Pohjois-Koreasta, joka ei varmasti luo joulumieltä kenellekään. Olisi pitänyt katsoa vasta pyhien päälle. Älkää katsoko ainakaan ennen jouluateriaa. Ja muita ällötyksen varoituksia.

Loppukaneettina kenties se, että Fulbrookin kirjan mielenkiintoisin tieto liittyy viinan käyttöön Itä-Saksassa. Dokumenttien mukaan kittaaminen työaikanakin oli maassa niin yleistä, että arviolta jopa kolmannes DDR:n työläisistä paiski työtä jatkuvasti kännissä, ja jatkoi kiskomista kotonaan. Valtion virallinen kanta loppuun asti oli kuitenkin, että täysin käsistä lähteneellä alkoholismilla ei ole mitään sosiaalisia syitä, vaan se on täysin sairaiden “asosiaalisten” yksilöiden puuhastelua.

Tarjoilija, keitossani ei ole tulipalloja

Monday, December 18th, 2006

Viime viikkoiseen tapaan katsoin TV:stä Peter Jacksonin Sormusten herra -trilogiaa - tällä kertaa vuorossa oli päätöselokuva Kuninkaan paluu. Oma mielipiteeni trilogiasta on, että keskimmäinen epookki Kaksi tornia on selkeästi ehein elokuva, vaikka Kuninkaan paluu Oscareilla mitattuna kuittasikin suurimman potin. Kirjan monivaiheinen loppu karkaa lopussa Jacksonin käsistä, ja tuloksena Kurkon paluu lässähtää Minas Tirith -jakson jälkeen ikävästi.

Joka tapauksessa elokuvaa katsellessa heräsi jatkoa ajatuksille trilogiasta persoonallisuuskuvauksena - sellainen Sormusten herra on itselleni aina kuitenkin ollut.

Sormusten herran maailmassa on monenlaisia yliluonnollisia olioita: velhoja, pahuuden ruhtinaita, haltiaprinssejä ja ties mitä magiikan käyttäjiä. Kuitenkin muistaakseni kirjassa loitsimista ei käytetä kertaakaan suoraan hyökkäämiseen - elokuvissa Saruman ja Gandalf heittelevät toisiaan tornissa Star Wars -tyyliin, mutta tämä taitaa olla vain käsikirjoittajan maustetta (voin olla väärässäkin).

Mitä pitäisi ajatella siitä, että Sormusten herran maailmassa liikkuu näitä ilmeisen voimakkaita hahmoja, jotka kuitenkin tyytyvät ohjailemaan taioillaan armeijoita tai yksittäisiä henkilöitä, vaikka mitä ilmeisimmin voisivat jumalmaisilla voimillaan täräyttää tulipallon tai pari ja puhua myöhemmin? Miksi Sauron on samaan aikaan niin käsittämättömän kaikkinäkevä ja vahva ja samaan aikaan aivan käsittämättömän avuton sählääjä, jonka Silmä töllää aina muualle kuin pitäisi? Miksi Galadriel jakelee metsässään päällysvaatteita ja itsevalaisevia mukeja, kun voisi ilmeisesti lanata isommankin vuoren aika helposti?

Sormusten herrasta on esitetty allegorioita jos minkälaisia, mutta itse miellän tämän taikahommankin persoonallisuuden osien kautta: Gandalf ja kumppanit suostuttelevat ihmistä, mutta toiminta on lopulta aina ihmisen itsensä kädessä. Velho - hyvä tai paha - tulee ja kuiskuttelee, mutta ei taistele tai puolusta mitään ihmisen puolesta. Se pitää tehdä itse - ja nujertaa se omasta mielestä ikävin maagi.

Toisaalta: Sormusten herra vääntyy näköjään myös aivan mainioksi allegoriaksi väitöskirjan teosta, sopii myös erinomaisesti sovellettavaksi graduun.

Hyviä uutisia

Sunday, December 17th, 2006

Viikon paras tiedeuutinen tulee Kanadasta, missä diabeteksen hoito näyttää ainakin potentiaalisesti ottavan jättiharppauksen eteenpäin.

Hermoston laajempi ymmärtäminen näyttää tuottavan luovia ja tehokkaita ratkaisuja monien kroonisten sairautten hoitoon. Hienoa! Odotan edelleen aikaa, jolloin ihon avaamista vaativia leikkauksia pidetään barbaarisina. Se tulee vielä.

Soijahomo

Thursday, December 14th, 2006

En tavallisesti linkitä muihin blogeihin, mutta nyt on tehtävä poikkeus. Tämä amerikkalainen oikeistoblogi näet voittaa kirkkaasti oman Vuoden Salaliittoteoria -palkintoni kerrassaan mahtavalla kehitelmällä. Suora lainaus:

“Soy is feminizing, and commonly leads to a decrease in the size of the penis, sexual confusion and homosexuality. That’s why most of the medical (not socio-spiritual) blame for today’s rise in homosexuality must fall upon the rise in soy formula and other soy products.”

Aivan mahtavaa tekstiä! Lisäksi soija aiheuttaa muun muassa lihavuutta, syöpää ja mielenterveysongelmia. Melkoinen myrkky siis.

Teoriassa tämä toki on mahdollista (niin kuin kaikki), mutta artikkelissa ei viitata suoraan yhteenkään tutkimustulokseen. Uskokaa vaan, kaikki demokraatit on homoja ja hippihapposoija on osa salaliittoa jolla lopustakin kansasta tehdään sellaisia!

En myöskään voinut vastustaa klikkaamasta banner-adia, joka lupasi tarjota summauksen aiheesta “the ultimate biblical exploration of self defence”. Täältä, Shooting Back -nimisen kirjan kotisivuilta löytyy pysäyttävä kysymys:

What would you do if armed terrorists broke into your church and starting attacking your friends with automatic weapons in the middle of a worship service?

Aatteleppa omalle kohalle.

Koti, igglo ja isänmaa

Monday, December 11th, 2006

Minua hieman ärsyttää sanan “koti” kiinteistökuplan markkinointihuumassa kokema inflaatio. Viimeksi tänään Igglon mainos metrossa vinkkasi, että “hänellä on hieno koti, haluatko ostaa sen?” Sisustuslehdissä puhutaan siitä, kuinka markkinoilla on nyt runsaasti uusia ihania koteja, ja YIT julisti jokin aika sitten, että “kun haluat asunnon, me rakennamme sinulle kodin.”

Ymmärrän mainostoimistojen logiikan: “Joo, tähän koti-sanaan liittyy tällaista kaikkea positiivista: lämmintä huolenpitoa ja omaa piilopaikkaa, sellaista onnellista. Paljon parempi kuin asunto, sehän kuulostaa joltain 70-luvun neuvostoelementtitalolta! Kuka nyt asunnossa haluaisi asua?!”

Vaikken mikään perinteisten arvojen Aurajoki olekaan, niin esimerkiksi idea kotimarkkinoita kuulostaa jokseenkin oudolle, hieman samalla tavalla kuin että markkinoilla olisi nyt aika hyvällä hintaa ihan kohtuukuntoisia lapsuuksia. Onko esimerkiksi niin sanotut “hyvissä kodeissa kasvaneet lapset” tästä lähtien miellettävä lähinnä mosaiikkilaattojen ja Inno-virnukissojen keskellä kasvaneiksi tapauksiksi? Eikö “koti” -sanaan enää liity mitään immateriaalista?

Oikeistopiirien lempislogan “koti, uskonto ja isänmaa” toki muuttuu igglo-silauksen myötä miellyttävämpään muotoon:

“Hänellä on hieno uskonto, haluatko ostaa sen?”
“Hänellä on hieno isänmaa, haluatko ostaa sen?”

Pari tornia

Monday, December 11th, 2006

Minä pidän Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -filmatisoinneista, joista se keskimmäinen juuri esitettiin televisiossa. Tarinaa on väitetty mustavalkoiseksi allegoriaksi toisesta maailmansodasta, mutta ainakin minulle se on paljon enemmän.

Aragorn ja kumppanit saattavat kaikessa kirkasotsaisuudessaan olla kovin 1900-lukulaisia hahmoja, mutta kokonaisuutena kirja on itselleni aina ollut historiallisen allegorian sijaan vertauskuva ihmismielen rakenteesta; siitä, kuinka ei kannattaisi käpertyä linnaansa mätänemään ja kuuntelemaan Käärmekielen kuiskuttelua.

Sormusten herrassa toistuu jatkuvasti taistelujen välttämisen teema: niin entit, Rohan, Gondor kuin Elrondkin pyöriskelevät omiin saarekkeisiinsa apaattisina piiloutumisen ja tapahtumien kulkuun vaikuttamisen, tai ainakin sen yrittämisen välillä. Tämän läpi tarpovat Aragorn, Gandalf, Gimli ja Legolas - tarinan käytännössä ainoat hahmot, jotka eivät missään vaiheessa ala arpoa että lähtisivätkö kotiin istumaan odottamaan loppua vai eivätkö.

Tämä tempoilu on itselleni jollain tasolla aina ollut Sormusten herran ydin: käpertyäkö itseensä vai tarttua maailmaan? Tyytyäkö kohtaloonsa vai muovata sitä itse? Kuunnella kuiskuttelua vai taistella edes joskus omat taistelunsa?

Powered by WordPress