Petran kiinnostava pohdinta vaikuttamisen oikeutuksesta kirvoitti ajattelemaan poliittista kenttää Suomessa, ja ehkä laajemminkin.
En tukeudu tässä nyt lisenssiaattityön kyselyaineistoon vaan omaan mielipiteeseen, mutta minulla on käsitys jonka mukaan Suomessa aiemmin politiikka käsitettiin vahvemmin eturyhmäpohjaiseksi: SDP (ja SKDL) katsoi, että SAK:n vihaiset miehet saavat paperipussiinsa korotuksen ja että työväenluokan elintaso nousi, Kokoomus pani hanttiin ja halusi lisää liksaa ja tukea konttorissa istuvalle, kulttuuria kuluttavalle ja tekevälle keskiluokalle ja Keskusta taas vahti perunan kilohintaa ja siltarumpujen määrää maakunnissa.
Viime vuosina on sitten tapahtunut jotakin, politiikan eturyhmäluonnetta vierastetaan aivan tavattomasti (viimeksi kulttuuriministeriä haukuttiin “arvovalintojen” tekemisestä) ja politiikka tunnutaan perustavan enemmän nimenomaan sille, mikä on “oikein,” siis teknokratialle. Minulle tosin ei ainakaan ole kukaan kertonut avainta “oikeiden” ratkaisujen löytämiseen.
Näiden “oikeiden” ratkaisujen tekemisestä on tullut pakko, joka ajaa puolueet samankaltaistumaan koko ajan lisää. Jotkut kutsuvat tätä talouspuheen vallaksi yhteiskunnassa, minä sanoisin sitä jonkinlaiseksi asennemuutokseksi. Miten absurdilta tänä päivänä kuulostaisi poliittinen puheenvuoro, jossa puhtaasti vaaditaan työväenluokan tulotason nostamista ilman sen kummempia selittelyjä?
En kaipaa Suomeen toista luokkataistelua, mutta jotain arvopohjaa päätöksillä voisi olla, tai ainakin voisi vaalitentissä sanoa ääneen kenen asialla ollaan.
Selvästi arvopohjaisia valintoja tuetaan nykyisin monimutkaisilla talouteen nojaavilla perusteluilla. Taustojen selvittäminen on toki ihan hyvää toimintaa, mutta päätösten tai tulonsiirtojen arvolähtöisyyttä tuskin voi loppuun asti perustella tutkimuksilla. Minulta ainakin on se täydellinen moraalifilosofinen paperi vielä näkemättä.
Keskustele Facebook-tunnuksellasi (kommentit julkisia)
3 Comments
Taloudellisen determinismin uusi alalaji on demografinen determinismi. Vaikka melkein kaikki tunnustavat väestönkasvun hidastumisen ympäristön kannalta edulliseksi, Suomeen on ihan PAKKO saada lisää työntekijöitä, muuten kaikki romahtaa. Koko poliittinen spektri on liikuttavan yksimielinen seuraavista tosiseikoista: ihminen kuluttaa liikaa maapallon luonnonvaroja,etenkin länsimainen ihminen – ratkaisu: tuodaan Eurooppaan miljoonia ihmisiä kehitysmaista tuottamaan ja kuluttamaan. Varsinaista poliittista keskustelua aiheesta ei kuitenkaan käydä, vaan todetaan, että nyt on pakkorako: talouskasvu uhkaa jo hidastua syntyvyyden laskun takia.
Niin. Henkilökohtaisesti en myöskään kyllä usko rajojen sulkemisen millään sektorilla olevan ratkaisu mihinkään. Käsittääkseni kehitysmaiden ihmisiä ei kuitenkaan tarvitse “huijata” Eurooppaan tuottamaan ja kuluttamaan, vaan he tulevat tänne ihan “mielellään”.
Oma kommenttini koskikin lähinnä aiheeseen liittyvässä keskustelussa ilmenevää determinismiä. Uskon itse esimerkiksi talouskasvun kiihtymisen olevan hyvä asia, mutta myönnän, että joillekin siitä on tullut pakkomielle, tavoite, jota ei enää tarvitse perustella, vaan jolla itsellään voidaan perustella mitä tahansa. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä maahanmuutosta, mutta on ihan yhtä turhauttavaa, että siitäkin käytävä keskustelu on muuttunut deterministiseksi: ilman muuttoliikettä yhteiskunta romahtaa. Näin ei tietysti ole, vaan kyse on poliittisesta valinnasta, josta pitäisi keskustella niin, että esillä on useita vaihtoehtoja. Ei vain sitä “yhtä oikeaa”.
Mitä tulee muuttoliikkeen vapaaehtoisuuteen: tietenkään tänne ei tarvitse huijata ketään. Mutta jotkut vihreän liikkeen edustajat kyllä huijaavat mielestäni itseään siinä, että uskovat, että espoolaisten yksityisautoilu merkitsee paskan vertaa skenaariossa, jossa Eurooppaan muuttaa vuodessa miljoonia köyhiä painamaan maapalloa länsimaisen ihmisen ekologisella jalanjäljellä. Itse en ole ympäristöstä erityisen huolestunut, mutta ihmettelen niitä, jotka povaavat samaan aikaan maailmanloppua, mutta ovat silti sitä mieltä, että kaikki 6 miljardia ihmistä ovat oikeutettuja nauttimaan hyvästä elintasosta. Näiden tavoitteiden yhtäaikainen tavoittelu syö minusta uskottavuutta vihreältä liikkeeltä.