Kauneudesta

Varoitus: seuraa estotonta ylistystä.

Zadie Smithin On Beauty (suom. Kauneudesta) on loistava kirja, varmasti 2000-luvun parhaita.

Kun pääsee kirjan loppuun on pakko pysähtyä kunnioittamaan hetken hiljaisuudella sitä käsittämätöntä ketteryyttä, jolla Smith vie tapahtumat yhdestä kiteymästä toiseen, kirjan puhtaan nerokasta rakennetta.

Kun tästä hämmästyksestä on toipunut, on ihailtava vielä vähintään yhtä pitkä tovi sitä tarkkuutta, jolla Smith asemoi itsensä henkilöidensä päänsä sisään, ja tekee niistä uskottavia tavalla, jossa toiminnan ja henkilön seuraavat ajatukset ovat kuin omia, kun persoonasta on piirretty niin hämmästyttävän selkeä kuva.

Kauneudesta on myös teos, jonka läpi monella juokseva kaksinapaisuus herättää akateemisessa ihmisessä väkisin monenlaisia ajatuksia. Liberaali, kauneuden loputtomalla analyysillä kieltävä kanta iskee konservatiivista, esteettistä arvomaailmaa vastaan niin monella ja niin empatiaa herättävällä tasolla, että teosta ei oikein millään voi luonnehtia kuin luonnollisen lahjakkuuden työksi.

Ainoa pieni klikki, josta kirjaa voi tölväistä, ovat mitättömän muutamassa kohdassa esiintyvä selittävä toisto ja satunnaisesti yli menevät kuvainnolliset vertauskuvat (vinkki: aukeava kukka), mutta ne eivät tule edes lähelle loistavan kokonaisuuden vesittämistä.

Kirjan sivuilla liikkuu niin uskottavia akateemisia hörhöjä, että se kannattaa lukea jo pelkästään sen vuoksi. Se on hauska, lämminhenkinen ja lopulta myös aika toiveikas komedia, josta ei haluaisi millään päästää irti.

“Time is how you use your love.”

“I’m so sorry if your dick offends your intellectual sensibilities. It must be terrible. There’s your subtle, wonderful, intricate brain and all the time it turns out your dick is a vulgar, stupid little prick. That must be a real bitch for you!”

Ja vielä tämänhetkiselle säälle ja kirjan Kensal Greenin hautausmaalle, jonka vieressä todistettavasti on hostelli:

“This is because it is never really cold in England. It is drizzly, and the wind will blow; hail happens, and there is a breed of Tuesday in January in which time creeps and no light comes and the air is full of water and nobody really loves nobody, but still a decent jumper and a waxen jacket lined with wool is sufficient for every weather England’s got to give.”