Tällöin ‘meidän jutut’ eivät olisi malilaiselta pois.

Saisiko malilainen sitten myytyä pähkinänsä omilla markkinoillaan onkin mielenkiintoinen kysymys.

Asiat nyt eivät vain ole niin yksinkertaisia, että jossain on joku hypoteettinen joukko pahoja ihmisiä, joka riistää hypotettistä joukkoa heikkoja ihmisiä.

Jos se meklari alkaisikin maksaa parempaa hintaa niin, että pähkinänkuorija alkaisi vaurastua niin olisivatko pähkinät edelleen häneltä pois?

En väitä, että tällaista epäoikeudenmukaisuutta ei ole – tottakai sitä on, maaorjuutta kaikissa nykyaikaisissa muodoissaan.

Mutta Valvomon väite sinänsä on epätosi.

Kehitysmaiden tuotteiden ostamisen lopettaminen tuskin hyödyttäisi kehitysmaita kovinkaan paljon?

Jos mun olis mahdollista saada tekemästäni tuolista 100€, mutta mut on olosuhteiden pakosta pakotettu myymään se 10€:llä, voidaan sanoa, että mä menetän 90€. Tilanteessa, jossa joku hyötyy – esim. pakottamalla väkivalloin, erilaisin sanktioin jne. mut myymään se tuoli pilkkahintaan – voidaan hyvinkin sanoa, että sen toisen voitto on mun häviö.

Ja kun sä laskeudut sieltä teoreettisista korkeuksista ja tsiigaat, miten maailmantalous oikeasti makaa, sä tuut huomaamaan että hyvinkin tää on se asioiden tola. Huomattavassa määrässä maailman transaktioita ei vaan oo mahdollisuutta kävellä pois ja myydä jutut paremmin tarjoovalle.

Itse asiassa suuri osa meidän hyvinvoinnistamme täällä perustuu just sille. Kelaa jotain maapähkinöitä: jossain Malissa sä joudut keräämään niitä ihan homona ja kuorimaan niitä notskin ääressä koko yön, ja aamulla tulee meklari trukin kanssa. Se sanoo pilkkahinnan, ja sä joko myyt sillä hinnalla, tai sitten kuolet nälkään. Useimpien raaka-aineiden tapaus on just tämä: niillä, jotka niitä tuottaa pilkkahintaan meidän käyttöömme, ei ole todellisia mahdollisuuksia valita.

Eli kyllä se käytännössä (= rajallisessa maailmassa) on niin, että meidän jutut on niiltä muilta pois. Yritä saada joku Sixten Korkman ymmärtämään tämä.