Lakeja, ei utopioita

70-luvun ikivihreä Eero Paloheimo puhuu sunnuntain Helsingin Sanomissa järkeä. Lainaus jutusta:

“Paloheimon mukaan tärkeintä olisi uudistaa tuotantorakenne niin, ettei luonnonvaroja haaskattaisi enää. ‘Muutoksen pitää lähteä älymystöstä ja edetä sieltä lainsäädäntöön. Se on tehokkainta.’ Kansalaisten pienet valinnat eivät hänen mielestään pelasta ekokatastrofilta. Hän kuvailee itseään syntiseksi vihreäksi, joka kierrättää ja kompostoi vain sen verran, ettei omatunto huuda liian lujaa.”

Erittäin hyvin sanottu. Yksittäisen ihmisen kulutuspäätöksiin luottaminen on vähän sama kuin luottaisi itseohjautuviin työryhmiin 70-luvun malliin. Ne ryhmät ohjasivat itsensä yleensä tupakalle ja siitä saman tien kesämökille, eikä tätä “työelämän uutta mallia” sen jälkeen enää juuri nähty.

Yksilön voimaa tietyissä tilanteissa väheksymättä on fakta, että on huomattavasti helpompaa pyrkiä muuttamaan lainsäädäntöä esimerkiksi pakkausten tai teollisten tuotteiden valmistuksen osalta ympäristöystävälliseen suuntaan kuin toimia valitettavan tehottomalla valistukseen perustuvalla Pohjois-Karjala-projektilinjalla.

Aikaa ei yksinkertaisesti ole kymmeniä vuosia vievään asennemuutokseen, jonkinlaiseen Vesimiehen aikaan vertautuvaan yksilön joka tilanteessa toimivan ekologisen omantunnon luomiseen. Tuotantorakennetta on lyötävä päähän ja se on tehtävä nyt, ylhäältä käsin ja lainsäädännöllä, jos kaikki muut keinot pettävät.

Paloheimon sanoin: “Muistakaa, että huonosti tässä käy. Jos ei tajuta, että on kiire, käy vielä huonommin.”

This article was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink. Follow comments with the RSS feed for this post.Post a Comment or leave a trackback: Trackback URL.
-->

Keskustele Facebook-tunnuksellasi (kommentit julkisia)

2 Comments

  1. Toni
    Posted 12.06. 2006 at 12:12 | Permalink

    Joo, ylhäältä käsin, asiantuntijoiden toimesta, mieluummin etujoukon voimin. Vanha taistolainen Paloheimo kyllä muistaa miten etujoukkoa aletaan muodostaa…nyt vain on luovutettava valta sille. Kerropa yksi esimerkki onnistuneesta muutoksesta, joka on lähtenyt siitä, että älymystölle annetaan valta uudistaa yhteiskunta? Ilmeisesti vasemmistoälymystö ei koskaan opi virheistään. Taas on kiire…jotain on tehtävä…vain älymystö voi sen tehdä…sille on luovutettava valta…1960-luku takaisin…komentotalous toimii…Yeah, right.

  2. Jussi
    Posted 12.06. 2006 at 15:15 | Permalink

    “Kerropa yksi esimerkki onnistuneesta muutoksesta, joka on lähtenyt siitä, että älymystölle annetaan valta uudistaa yhteiskunta?”

    Kerropa yksi esimerkki onnistuneesta muutoksesta, joka on lähtenyt yksilön valintojen muuttamisesta.

    Ei pidä taas vetää sanomisia ääripäihin (kts. edellinen posti). Tässä pelaa taas tämä typerä kahteen leiriin jakaminen, joka on pelkkää älyllistä epärehellisyyttä.

    Se, että sanotaan, että ekologiseen muutokseen tarvitaan lainsäädännön ohjausta ylhäältäpäin ei ole sama asia kuin että vaaditaan älymystön diktatuuria a la Platon.

Post a Comment

Your email is kept private.

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>