Alkuun: Barcelonalainen La Kinky Beat kiskaisi eilen Maailma kylässä -festivaalilla ehkä energisimmän koskaan näkemäni keikan. Kerrassaan valloittava yhtye liikkui kutkuttavan helposti voimariffeistä Manu Chao -salsaan. Pikaisen tsekkauksen perusteella levyllä yhtye ei ehkä toimi yhtä hyvin, mutta mahtavaa joka tapauksessa.

Toinen kutkuttava huomio liittyy tähän artikkeliin. American buddhist virittelee osuvaa keskustelua Freudin perinnöstä miehen 150-vuotisjuhlan tienoilla.

Polttopisteessä on Aaron Beckin nimiiin usein laitetun kognitiivisen terapian nousu haastamaan freudilaiset, perinteiset terapiat.

Kognitiivisen terapian houkuts on kieltämättä suuri: beckiläinen lähestyminen hylkää freudilaisen pitkän alitajunta-analyysin kahdentoista istunnon tekniikan hyväksi. Menneisyyden luotaamisen sijaan beckiläinen terapia keskittyy tämänhetkisten vahingollisten ajatuskulkujen tunnistamiseen ja muuttamiseen.

Parhaiten Beckin vastakkaisuutta Freudin mieliteorialle kuvannee seuraava lainaus: ‘Jos henkilö unessaan näkee itsensä surkeana häviäjänä se tarkoittaa todennäköisesti vain sitä, että henkilö näkee itsensä myös todellisuudessa surkeana häviäjänä.’ Kognitiivinen terapia hylkää siis käytännössä kokonaan freudilaisen ajatuksen unista piilotajunnan kuvaajina.

Kognitiivisen psykologian ajatus virallisista (dysfunctional) ajatuskuluista on kieltämättä kiinnostava, mutta en usko sen yksinomaiseen selitysvoimaan. Ehkä kognitiivinen terapia pitäisi nähdä freudilaisen historian aiheuttamien vikojen korjaajana? Tällöin tietysti törmätään mielenkiintoiseen kysymykseen siitä onko freudilaista varhaislapsuutta itse asiassa tarpeellista tutkia lainkaan, jos sen seuraukset voidaan hoitaa helposti kognitiivisen terapian keinoin?

Anonyymi Asiakas (kuola valuen): Anteeksi, paljonko tuo punainen Karhu Originals -laukku maksaa, en löytänyt siitä hintalappua?

Maanisen Oloinen Myyjä (teinimäisen yli-innokkaasti): Ai hei katotaan se on varmaan jotain siinä 50 euroo…

kävelevät KO-hyllylle

M (pönkien laukun sisältä): Hei täällä se lappu on, satayheksäntoist euroo!! EI OO TOTTA, MÄ EN _KOSKAAN_ MAKSAIS tästä kun viiskymppiä.

A: ööö…..

M: Niin että otaksä tän, se on Karhu ja kaikkee, koko eliniäks!

A: Taidan miettiä vielä.

M: Okei! Moimoi!!

Nehän ovat kuin kaksi marjaa:

Geneerinen Synthesizer/90s/HitsNow -kokoelma

Red Hot Chili Peppersin uusi albumi

Lordin upeassa viisuvoitossa on hienointa se, että voitettiin hevillä eikä iskelmällä. On se vaan niin upeaa, että kun Suomi öristään Euroopan kartalle niin sen tekee lavalla kirveen kanssa heiluva ruma mies.

Perinteinen ensimmäisen kesätyöpäivän työpaikkabloggaus.

Tietäisi vain, mitä sitä haluaa tehdä. Kiusallinen auringonpaiste ulkona. Jos nousen seisomaan näen ruotsinlaivan.

Palasin tänään Berliinistä. Neljännen valtakunnan uudelleen löydetty pääkaupunki näytti häivähdyksen siitä, mitä sen rosot ovat joskus olleet.

Berliini on arpinen kaupunki, ja kerroksittainen. Lännen ja idän raja ei keskustassa enää näy kovin selvänä, mutta näkyy kuitenkin. Eniten se näkyy ilmapiirissä: idässä ovat Berliinin Punavuoret ja Kalliot, lännessä Töölöt ja Eirat. Prenzlauer Bergin kapina-alue on siistiytynyt Etelä-Helsingin coolien alueiden tasolle, mutta ruoan ja juoman hintoja arkkitehtitoimistot ja design-vaateliikkeet eivät vielä ole työntäneet liian ylös.

Eniten Berliinissä vaikkutuu sen läpitunkevasta urbanismista. Jonkinlainen alamaailma tai -kulttuuri on koko ajan läsnä, näkyvimmin kaikkialle levittäytyvien graffitien muodossa. Tägejä ja stencilejä on kaikkialla talojen katonrajasta joessa seisoviin merkkitolppiin. Pistävät miettimään kuka niitä oikein öisin tuhertaa.

Itselleni Berliini jätti vahvan positiivisen, mutta vaikeasti kuvailtavan tunteen. Siinä missä Pariisi ja Lontoo ovat kahdella puolella Kanaalia seisovat toistensa antiteesit, toinen ikuista 1920-lukua elävä romantiikan ikuinen kaupunki ja toinen nykyajan, tulevaisuuden ja ennen kaikkea rahan metropoli, ei Berliiniä voi yksiselitteisesti kuvailla. Joka tapauksessa siellä on lähimpänä, se mitä Saksassa sanotaan Alltagiksi, arjen toiminnaksi.

Berliini ei huku Pariisin unelmiin tai Lontoon pintaliitoon vaan se elää omaa, olosuhteiden pakosta hiukan nyrjähtäneeksi muodostonutta arkeaan. Pakko on irrottanut kaupungin historiasta ja jättänyt jäljelle pitkän nykyhetken, tilaisuuden kirjoittaa ihan uusi historia uudelle pääkaupungille, jonka kerroksissa asuu menneisyys, johon ei heti uskalleta palata.

Käykää Berliinissä, mutta älkää jääkö Kurfurstendamille. Kokemus on vapauttava, kun turistiakaan ei paina vuosisatojen historia suorana janana.

Berliini TOP-5:
1. Prenzlauer Berg
Kastanien Alleen, Schönhauser Alleen, Oderberger Strassen ja Stargarder Strassen baarit ja kaupat ovat parasta, mitä muurin takaisesta Berliinistä on jäljellä. 60- ja 70-lukujen retroa, halpoja second handeja ja übercoolia katumuotia ja toinen toistaan viihtyisämpiä baareja. Must. U Eberswalder Strasse.

2. Sachsenhausenin keskitysleiri
Jos keskitysleirit ovat kokematta on Sachsenhausenin erinomaisesti koottu leirinäyttely pakkokokemus. Valtavasti tietoa, mutta hyvin ja vaikuttavasti esitettynä. Matkalla S-junasta näkee saksalaista omakoti-idylliä. S-Bahn Oranienburg.

3. Alexanderplatzin DDR-keskusta
TV-torni, maailmankello ja Karl-Marx-Alleen sosialistisen jylhät puitteet kertovat DDR:n ilmapiiristä oikeastaan kaiken, mikä on tarpeen tietää. U Alexanderplatz.

4. Döner
Döner on puoliturkkilaisessa Berliinissä kaikkialla. Lähes jokaisella kadulla myydään leipään kiedottua kebabia kasviksilla, kana- liha- kasvis- tai juustoversioina. Hyvää ja edullista. Must.

5. Juutalainen museo ja holokaustimuistomerkki
Synkän historian vaikuttavat 2000-luvun muistopaalut. Holokaustimerkin paasien väliin tulee kuin huomamaattaan nielaistuksi, juutalaisen museon alakerta taas näyttää konkreettisesti, miltä tuntuu kun kiskaistaan juuriltaan - pahimmillaan kuolemaan. U Hallesches Tor.

Lisävinkki: kannattaa ottaa selvää Berliinin keskeisimmistä raitio- ja bussilinjoista, niillä pääsee liikkumaan usein hiukan harvaan rakennettua metroa tehokkaammin. Pysäkit ja linjat näkyvät hyvistä kartoista, itse suosittelen lähes kaikista infopisteistä ilmaiseksi saatavaa Sandemans NewBerlin -vihkosta, jonka kartta osoittautui erinomaisen tarkaksi ja luotettavaksi.

Median kielenkäyttö makasiinien mellakoinnin suhteen vaikuttaa aika kovalle, eikä äänessä näytä olleen kuin viranomaisia. Olen melko varma, että aktivistien keskuudessa tämä tulkitaan järjestelmän sorroksi, mutta henkilökohtaisesti en ihmettele yhtään.

Poliittisen prosessin ohittava riehuminen on yksinomaan ylimielistä, syyllistyi siihen sitten äärivasemmisto tai -oikeisto. Mikä erottaa tämän riehumisen moottoripyötäjengien ääliömäisestä ylimielisyydestä tai Baader-Meinhofin lähinnä surullisesta kampanjasta 70-luvulla?

Jokaiselle ryhmälle, joka korottaa itsensä muiden ihmisten yläpuolelle katsomallaan oikeudeksi käyttää väkivaltaa muita vastaan on vain muutama nimi: kultti, jengi, terroristijärjestö.

“Globalisaationvastainen” kansalaisliike taitaa kohta olla Suomessakin tienhaarassa: pitää päättää haluaako se aitoa muutosta vai puberteettistä paikkojen rikkomista, joka pahimmillaan degeneroituu terrorikampanjoiksi. Nyt ollaan sillä huonommalla tiellä, valitettavasti.

Näiden järjestöjen enemmistön, jos sellaista on, on aika sanoutua lopullisesti irti väkivallasta. Jos sitä ei tehdä on kyseessä lopullisesti lost cause.