Tarja Halonen valittiin toiselle presidenttikaudelle, voi kai sanoa odotetusti. Ottamatta kantaa valinnan oikeellisuuteen voinee toivoa, että edessä ei ole pysähtyneisyyden aika. Uudelleenvalinta ei saisi tarkoittaa paikalleen jämähtämistä.

Paikallaan polkemisen vaara on erityisen suuri ulkopolitiikassa, jossa Halosen puheet ja teot ovat eivät ole ensimmäisellä kaudella täysin matchanneet. Solidaarisena ja antiglobalistisena mielellään esiintyvä Halonen ajoitti ainoat todelliset näihin arvoihin viittaavat teot vaalikampanjan alle (varovaisen kriittinen YK-puhe), mutta Ranskan tai Saksan johtajien vastaaviin teemoihin liittyviin puheisiin verrattuna Halonen on kyllä äärivarovainen, vaikka ainakin paperilla on huomattavasti radikaalimpi.

Toisaalta Halosen ei enää tarvitse miettiä uudelleenvalintaa, ja toimintaan voisi viimein tulla tekemisen meininkiä leukojen lousukuttelun sijaan. Vasemmiston presidenttiehdokkaan olisi korkea aika tehdä vasemmistolaista ulkopolitiikkaa.