1) Kyllä. Pelkkien tavoitteiden toitottamisessa ei ole mitään järkeä. Miksi siinä julisteessa ei lue, että ‘Kaikki syömään. Riittävän elintason takaaminen jokaiselle maailman kansalaiselle maksaa 10 mrd. dollaria vuodessa. Soita asiasta kansanedustajallesi.’ Nyt kampanja jää taas yhdeksi ’söpö, nälkään kuolemassa oleva neekerilapsi tilinumeron kanssa varustettuna tässä päivää’ -rykäisyksi.

2) Öö itse asiassa mainostajataho ei vituta minua yhtään vaan lähinnä mainoksiin valittu ällöttävän lässyttävä tyyli joka a) peittää ongelman vakavuuden, b) ei tarjoa siihen mitään ratkaisua, c) toistaa saman liturgian jota on kuultu jo 20 vuotta (stereoissa soi juuri Band Aidin surullisenkuuluisa Do They Know It’s Christmas? vuodelta 1984, laitan loppuun fiilistelyä tästä koska on ihan pakko).

Huonoa kehitysyhteistyötä on sellainen jossa aidsiin kuolevan perheen syliin työnnetään joululahjavuohi ja sanotaan terve. Kun YK:n takavalot häipyvät näkyvistä niin paikallinen liiterileuka tulee avustuksena saadun rynnäkkökiväärin kanssa ottamaan vuohen pois ja myy sen torilla.

Hyvää kehitysyhteistyötä on sellainen jossa kaadetaan (diplomaattisin keinoin) sortavat hallitukset, eristetään pakotteilla heimosotia käyvät idioottivaltiot, rahoitetaan demokratiakehitystä, naisten ja lasten koulutusta ja KATSOTAAN, ETTÄ SITÄ KOULUTUSTA KÄYTETÄÄN eikä päästetä lapsia koulun jälkeen kotiin kuolemanpartioiden kynsiin jne.

Kaikki tämä ei tietysti johdu suoranaisesti kehitysavusta vaan on enemmänkin kansainvälisen politiikan temmellyskenttää yleisemminkin.

Mutta ennen kuin kovaotteisenkin diplomatian keinoin pakotetaan Afrikka sisäistämään edes joitain peruskäsitteitä ihmisoikeuksista, rauhasta, ihmisarvon kunnioituksesta jne. ei voida odottaa yhtään mitään tuloksia ja niiden kanojen jakaminen on ihan turhan kanssa.

Niin moraalinen relativisti en ole, että pitäisin tyttöjä huvikseen silpovaa poppamiestä säälittävänä avun kohteena - jossakin on joku raja, ja se pitäisi jengin silläkin pallonpuoliskolla ymmärtää. Ja kehitysavussa se pitäisi ymmärtää myös - valtaosa niistä kanoista menee äärettömän pahoille ihmisille maissa joissa moraali, henki, viattomuus, lapsuus ja muut tällaiset ovat todella löyhässä ihan muista syistä kuin ravinnon puutteesta.

Tarkennus luukutuksen jälkeen siis vielä: rahaa tyttöjen koulutukseen, hallinnon demokratisoimiseen ja ruokaa niille heimoille jotka eivät ammu naapuriheimoa heti kun voimat riittävät.

(Niin ja se Do They Know It’s Christmas? - biisi. Oma suosikkini on aina ollut Bonon ja Stingin duettona fiilistelemä ‘And there won’t be snow in Africa this wintertime’ -laini. Aijjaa? Eikö todella. Lisäksi netistä poimittuna seuraava hupaisia yksityiskohta:
“The 1984 Band Aid charity single ‘Do They Know ItÂ’s Christmas?’ called Ethiopia a land where ‘no rain or rivers flow.’ Actually, Ethiopia is the source of the Nile and 40% of Ethiopians are Christians.”

Tieto on Mother Jonesin (vasemmistoliberaali jenkki aikakauslehti) erinomaisesta kehitysyhteistyötä käsittelevästä info-artikkelista, jonka otsikko on osuvasti Who Gives A Shit?, se löytyy osoitteesta http://www.motherjones.com/news/exhibit/2005/12/exhibit.html

1) “pelkkien tavoitteiden toitottamisessa ei ole mitään järkeä”

2) “ratkaisu lähtee ennen kaikkea Afrikan omasta asennemuutoksesta, korruption kitkemisestä, heimosotien lopettamisesta, naisten sorron lakkaamisesta, pienten joukkojen ahneudesta jne.”

Näistä ensimmäinen (1) liittyy suoraan Ulkoasianministeriön mainoskampanjaan, jolla popularisoidaan YK:n vuosituhattavoitteita. Mainoskampanjan yhteydessä tahdot siis sanoa, että “yhteiskunnallisessa viestinnässä pitäisi olla rehellinen”. Ja UM (ei YK) on mielestäsi nyt epärehellinen, koska sen kampanjassa yksinkertaistetaan epärehellisesti. Tulkitsinko oikein?

Seuraavaksi kuitenkin sanot, että yksinkertaistamista saa kuitenkin tehdä, kunhan se on “rehellistä”. Kerrotko ihan konkereettisesti, että millaista on rehellinen yksinkertaistaminen? Onko se rehellinen yksinkertaistaminen sellaista yksinkertaistamista, joka esittää todellisuuden kaikessa monimutkaisuudessaan? Eikös tässä ole vähän paradoksin makua? Vähän sama kuin väittäisi, että rehellinen valehtelu on ihan OK
Toinen väite (2) on sitten puolestaan kritiikkiä (ja parannusehdotus), joka kohdistuu varsin laajaan kenttään kehitysyhteistyötä. Tämähän on varmaankin juttusi primus motor, eikö totta? Ei niinkään mainoskampanja itse, joka vain vituttaa sua lähinnä mainostajatahon vuoksi
No esitätkö sitten konkreettisen esimerkin sellaisesta kehitysyhteistyöstä, joka on mielestäsi menetelmiltään huonoa eikä ota huomioon antamaasi kritiikkiä, niin voimme katsoa olemmeko asiasta samaa mieltä? (Sellaista ihan varmasti on, mutta aika kiusalliselta ainakin minusta tuntuu niputtaa koko sektori saman katon alle.)

Puspus.

Pelkkien tavoitteiden toitottamisessa ei ole mitään järkeä, ihan sama kuin IAEA panisi joka tienvarteen ison kyltin jossa lukee Fuusioenergiaa vuodeksi 2020 - ei mitään mieltä.

Yhteiskunnallisessa viestinnässä pitäisi olla rehellinen paitsi itselleen myös sen kohteille.

Kai ratkaisu lähtee ennen kaikkea Afrikan omasta asennemuutoksesta, korruption kitkemisestä, heimosotien lopettamisesta, naisten sorron lakkaamisesta, pienten joukkojen ahneudesta jne.

Totuushan on, niinkuin tässäkin taidettiin tunnustaa, että mitään yksinkertaisia ja toimivia keinoja Afrikan tilanteen korjaamiseksi ei ole, ja se ei muutu edes söpöillä eläinten kuvilla.

Mutta eikös tässä UM:n tilaamassa (ei YK:n) ja Publiciksen suunnittelemassa vuosituhattavoitteiden mainoskampanjassa ole juuri tehty sitä kivaa populisointia?

“Ei yhteiskunnalliset ongelmat ole vaikeita, niistä on vain tehty sen kuuloisia, että ihmiset saadaan pysymään pois päätöksenteosta.”

Ei päätöksenteko ole vaikeaa, painelee vaan nappuloita, sitähän itsekin aina peräänkuulutat
Vai onko yksinkertaistaminen sittenkin joskus “hyi, hyi tuhma”-kategoriaa?

Tavoitetta on myyty 50 vuotta. Ei ole onnistunut.

Ja ne toimivat keinot voi esittää asap tämän blogin kommenttikentään ja sen jälkeen osoitteeseen kofi@un.org .

Pelkään vain, että tämä kyseinenkin eläinkampanja jää “voi kun söpöä ja surullista kun niillä on hätä siellä afrikassa, otapa heikki lisää kinkkua” -tasolle. Kampanjan esittelemä ihan todellinen hätä ei muutu toiminnaksi kuin tsunamitasoisissa tilanteissa, ja niissäkin sen vuoksi että mukana on oman maan kansalaisia.

Yhteiskunnallinen viestintä on äärimmäisen vaikea ala, enkä ole ihan varma onko tässä kampanjassa onnistuttu. En tiedä minkä suhteen tietoisuutta tässä yritetään lisätä.

Pointti on siinä, että
kaikki tietävät
että Afrikassa menee saatanan paskasti, ihmisiä kuolee AIDSiin kohta euroopallinen, nälkä on kova ja meininki muutenkin päin helvettiä. Ei tästä tietoisuutta tarvitse lisätä. Ihmiset kaipaisivat nimenomaan niitä keinoja. Niitä vain ei taida olla. Ainakaan ihmisille itselleen helppoja. Ja se oli tämän kirjoituksen pointti.

Paremmin tässä kuitenkin on onnistuttu kuin Bonon touhuissa. Sadan miljoonan dollarin kivilinnassa maailman kurjuutta sureva friikki on tehnyt kehitysyhteistyön imagolle ainakin minun silmissäni varsin merkittävää haittaa. Hupailun huippukohta oli kun joku vakavissaan ehdotti Bonoa maailmanpankin johtoon. Varmaan sama heppu joka äänestää vaaleissa Aku Ankkaa.

Ei pidä aliarvioida vastaanottajaakaan. Suurin osa kansasta ei ole valmis hyväksymään tuntuvia heikennyksiä omaan elintasoonsa. Kuinkakohan moni meistä todella uskoo pelastavansa maailmaa valkoisella kumirannekkeella..? Kuinka moni jättäisi asian kokonaan ajattelematta ilman näitä yksinkertaistajia? Ei asenteita muuteta kertarysäyksellä eikä massiivisella, shokeeraavalla “luovu elintasostasi”-kampanjalla. Niin kauan, kun kyse ei ole resurssien vaan tahdon ja ymmärryksen puutteesta, kaikki ihmisiä herättelevät mainokset ovat paikallaan.

Ensin myydään tavoite, sitten esitellään keinot.

No mutta juuri tuolla logiikallahan kaikkea mainostetaan.

“Yksinkertaistaminen ei ole on-off tilanne. Näissä kampanjoissa yksinkertaistetaan liikaa.”

Ei toki. Rankkaa yksinkertaistamista tehdään kyllä aika monessa muussakin paikassa, mm. meidän blogeissa. Todellinen syy juuri vuosituhatkampanjan arvostelemiseen löytynee siis jostain aivan muualta kuin yksinkertaistamisesta

Yksinkertaistaminen ei ole on-off tilanne. Näissä kampanjoissa yksinkertaistetaan liikaa.

Miksi siis vaatia sitä Lopullista ja Täydellistä Viestiä juuri vuosituhattavoitteilta? Samalla logiikallahan pitäisi hyökätä kaikkien yksinkertaistavien viestien kimppuun (sanomalehtien jutut, kirjat, mainokset, elokuvat, cd-levyt) - ja siitä ristiretkestä ei tule loppua.