Ainoa sota, jossa oli jotakin hyvää, oli ensimmäinen maailmansota Englannin osalta. Siinä kaatui prosentuaalisesti suurin osa yläluokkaa (upseereina toiminutta aristokraattia).

Kaikissa muissa sodissa varsinaisen taistelemisen ja kuolemisen hoitava kansanosa on myös huonoiten toimeentulevaa. Amerikassa tämä kehitys on kärjistynyt Vietnamin sodasta lähtien: maassa puhutaan avoimesti ‘warrior underclassista,’ tavallisen kansan armeijasta (ja sinä akateeminen vasemmistolainen et kuulu tähän luokkaan, sori).

Michael Moore kuvaa Fahrenheit 9/11:ssä tilannetta hyvin: They go to battle undisturbed, not complaining, submissively. ‘They know that this is their way. We ask them to give their lives for us, and all they ask of us in return is that we don’t send them to die too often.’

Otsikko mediassa: Nopean toiminnan joukkojen käskyvallasta kiistellään.

Ei tässä ole mitään eroa Suomeen.
—-

Olen asentanut uuteen tietokoneeseeni sivupaneelin (Desktop Sidebar), jota suosittelen. Näen yhdellä silmäyksellä kellonajan, Messenger-kontaktien tilan, saapuneiden uusien sähköpostien määrän, kalenterini tulevat tapahtumat, blogien päivitystilanteen ja uutisotsikot, Media Playerissa parhaillaan soivan kappaleen sekä tietokoneen resurssimittarit (suoritin, levy, muisti, swap ja verkko).

Vallan ja voiman tunne on mahtava.

Jäin miettimään kuinka pitkälle tällaisen organisoinnin voisi viedä, ja millaisen organisaattorin oikeastaan haluaisin. Verkosta löytyy jokseenkin pitkälle vietyjä ratkaisuja, esimerkiksi My Life Organized -niminen ohjelma (http://www.mylifeorganized.net/), joka rakentaa elämän tavoitteista hierarkisen, isoja tavoitteita pienemmiksi pilkkovan puun. Esimerkiksi Suuren Tavoitteen ‘Hanki elanto’ voi pilkkoa osiin ‘Valmistu yliopistosta’, ‘Luo työelämäkontakteja’, ‘Löydä itsesi’ jne. Nämä voi edelleen pilkkoa yhä pienempiin paloihin, joita ohjelma osaa nostaa ylemmäs listalla.

My Life Organized osaa esimerkiksi sanoa, että nyt olisi hyvä hetki opetella kaksi tuntia ranskaa, kun olet tuota diplomaattiuraa ajatellut, tässä olisi linkki hyvään opetusohjelmaan.

En tiedä kaipaanko ihan näin pitkälle vietyä organisointia, mutta jonkinlaista tiedon hallintaa kaipaisin kyllä. Luen jatkuvasti lehdistä kiinnostavia nettiosoitteita, tiedon palasia, runosäkeitä, lauseita tai tiedonmuruja. Tällä hetkellä kuvaan niitä kännykkäkameralla talteen, mutta kaipaisin jotakin, joka osaisi järjestää kaiken tämän tiedon järkevästi, mahdollisesti myös ajallisesti kronologisesti.

Digikuvamaailmassa tämän osaa tehdä Picasa, mutta mistä löytyisi ohjelma joka tekisi tämän kaikelle muulle?

Tällaisen nörtähtävän tietoarkiston lisäksi kaipaisin myös elektronista sihteerin ja personal trainerin yhdistelmää. Sellaista, joka jaksaisi soittaa vaikka monotonisella Stephen Hawking -äänellä kännykkään, että mene nyt sinne salille saatana äläkä tuijota sitä Disney Channelia, ja joka lisäksi ilmoittaisi että nyt olisi tuolla Uudenmaankadun galleriassa tällainen kiva näyttely, menepä sinne.

Jatkan akateemisen, tiedostavan nuorison itsestäänselvien arvojen tarkempaa tutkiskelua. Otetaan tällä kertaa tutkailun alle WTO, maataloustuet, luomu- ja lähiruoka ja kehitysmaat - aihe, jossa liike löytää nopeasti paha WTO - hyvä me -asetelman.

WTO:n kaupan vapauttamista koskevat neuvottelukierrokset tähtäävät kehitysmaiden olojen parantamiseen. Kehitysmaiden olot paranevat kestävästi vasta, kun niiden oma tuotanto on riittävää edes minimielintason takaamiseksi maan asukkaille. Tästä ei liene suuria erimielisyyksiä.

Useimpien Afrikan maiden pääasiallinen - ja usein potentiaalisesti tuottoisin - elinkeino on maatalous, jos ei lasketa harvoja öljy- ja timanttirikkaita maita mukaan.

Suurinta kiistaa onkin aiheuttanut maataloussuojatulline pudottaminen, johon Euroopan maat eivät tunnu olevan valmiita.

Kaikki kuitenkin tietävät, että rehellisin malli olisi se, jossa EU lopettaisi sisämarkkinoiden maatalouden tukemisen kokonaan ja poistaisi suojatullit kehitysmaiden elintarvikkeilta. Tällöin niiden tuotanto pääsisi kilpailemaan tasavertaisesti Euroopan markkinoilla, joilla tukien ansiosta tällä hetkellä tuotetaan moninkertaisesti niiden tarvitsema määrä elintarvikkeita. Tuloksena eurooppalaista maitoa myydään polkuhinnalla kehitysmaissa, joiden oma tuotanto ei ole edes mahdollista.

Tästä tullaan kuitenkin useisiin ristiriitoihin “globalisaatiovastaisen” liikkeen sisällä. Ensinnäkin liike tukee voimakkaasti lähi- ja luomuelintarvikkeita. Ne ovatkin hyviä, olen samaa mieltä, mutta niiden tuotanto pohjautuu lopulta samaan kehitysmaita eriarvoistavaan järjestelmään kuin muukin maataloustuotanto. Liikkeen edustaja tuskin haluaisi juoda afrikkalaista maitoa, kun nyrpistelee tuontivihanneksillekin.

Globalisaatiokriittisen liikkeen on tiedostettava että kotimainen maatalous ja kehitysmaiden vaurastuminen eivät voi kulkea käsi kädessä. On äärettömän ristiriitaista kannustaa “puhdasta, Suomessa lähellä tuotettua ruokaa” ja vaatia kehitysmaiden maatalouden suojatullien poistamista.

Sama pätee tietysti myös oikeistolaisiin kaupan vapauttamisvaateisiin: Suomi-lipun käyttäminen avoimia markkinoita ajavan yhtiön tuotteissa on typerää.

Saako uutisvalokuvaa käsitellä? Mitä tarkoittaa käsittely? Saako kuvan värejä korjata? Saako kuvasta poistaa häiritseviä elementtejä, esimerkiksi kadulta auton? Saako kuvaan lisätä henkilöitä?

Ihmisten suhde valokuvaan - ja varsinkin uutisvalokuvaan - tuntuu olevan kummallisen yksioikoinen. Tämä tuli esiin tänään Taik:issakin, monilla tuntuu edelleen olevan käsitys uutisvalokuvasta palana todellisuutta, johon ei digitaalisen kuvankäsittelyn keinoin parane kajota.

Tiedoksi jokaiselle: jokaikistä jokaisessa lehdessä olevaa valokuvaa on käsitelty piste. Niiden värejä on korjattu, kuvassa olevia roskia on poistettu ja kontrastia muutettu. Onko tämä ei-sallittua manipulointia?

Osaa lehdissä olevista kuvista on myös käsitelty muuten. Sotakuvista poistetaan tupakka-askeja, taustan autojen väriä saatetaan muuttaa sopimaan skaalaan paremmin, kasvoja korostaa valotuksen muutoksilla tai häivyttää taustaa yksityiskohtien muuttamiseksi. Hyväksyttävää manipulointia?

Professori Merja Salon mukaan kuvan käsittely on jaettavissa kolmeen eri asteeseen: kuvakorjaukset (roskien poistu, valaistuksen ja värien säätö), kuvamanipulaatiot (esineiden poistaminen tai lisääminen jne.) ja kuvakompositiot (kokonaan digitaalisesti luodut kuvat).

Monissa lehdissä hyväksytään nykyisin ensimmäinen kohta, niin sanottu tekninen parantelu, kun taas varsinkin kuvamanipulaatiota pidetään ongelmallisena, vaikka kyseessä olisi vaikkapa vain häiritsevän yksityiskohdan poisto (esim. taustan rakennus tms.)

Minun mielestäni tällä ei ole mitään väliä. Uutiskuvia voi käsitellä niin paljon kuin lystää, ilmiselvät muokkaukset (hippi-Bush esimerkiksi) jäävät huomiotta joka tapauksessa ja saavat kuvituskuvan arvon.

Kuvaustilanne on itsessään jo valinta: kuvaaja valitsee mistä kulmasta kuvansa ottaa, millaisella valotuksella, keitä siihen ottaa ja missä asennossa ja milloin painaa laukaisinta. Lisäksi useista kuvista valitaan vielä edustavin painettavaksi. Kuva EI KOSKAAN ole todellisuus, vaan erittäin kaukana siitä.

Tämän vuoksi on aivan sama mitä uutiskuvalle tietokoneella tai saksilla tehdään, kuva ei muutu siitä sen todemmaksi tai epätodemmaksi. Se on edelleen vain kuva.