Rauhalle, Neuvostoliitto, rauhalle. Olisit 88 vuotta. Parin päivän päästä. Vaan et ole. Kenties hyvä niin. Vaikka kaipaankin sitä ruskeaa sävyä, sitä jota niissä tapeteissa oli. Saisiko edes sen takaisin?

Mutta älä huoli. Henkesi elää vahvana, ainakin suomalaisessa yliopistossa. Michel, Jean, Antonio ja muut hengittävät professoreissa. Nuorilla on edelleen Arafat-huivit. He eivät opiskelleet Moskovassa, Kiovassa tai Jaroslavissa. Ne, jotka opiskelivat, jättivät huivinsa sinne. Ikävöimään jäi kuulemma vain ihmisiä, ei mitään muuta.

Valokuvissa sinä kiillät kauniisti. Totuus oli toinen. Totuutesi oli väärä, vikainen. En tiedä onko tämä parempi. Suuri osa saavutuksistasi jäi rajan taa. Tiedettä saimme vain välillisesti, eurokomin kautta Ranskasta. Taiteen jäädytit jo aiemmin.

Minulle kuulut vain muistoihin. 1991 olin 9 vuotta, muistan kuinka katosit, kuin varas yöllä. Neuvostot hävisivät varjoihin mistä tulivatkin, Vaalimaalta Vladivostokiin pyyhkäisi casinojen ja kaupustelijoiden aalto. Instituutiot jäivät, niiden arvo meni.

Sinä elit enää valuuttakaupassa, sinne pääsivät vain nyt kaikki. Elit siinä aulassa Drusbassa, niissä puissa siinä satama-altaan vieressä. Muistan Monrepos’n, hoitamattomanakin se huokasi juhannustansseja silloin joskus. Sairaala sisääntulotiellä oli kesken 10 vuotta. On edelleen.

Taisit olla aikasi lapsi, Neuvostoliitto. Hetken villitys, modernin viidenkympin hormonihöyryissä ostettu moottoripyörä. Nyt se on myynnissä Keltaisessa Pörssissä.