13.09. 2005

Rahasta ja suvaitsevaisuudesta

Filed under: Uncategorized — Jussi @ 16:53

Kuuntelin tänään professori Pekka Sulkusen luentoa sosiologian johdantokurssilla. Aina yhtä laadukkaaseen approtason keskusteluun sortumisen uhallakin esitän ajatuksen, joka luennosta nousi mieleeni.

Sulkusen mukaan valtion rooli moraalisesti kontrolloivana tekijänä yhteiskunnassa on jatkuvasti pienentynyt - esimerkiksi vuosisadan alussa valtio julkaisi vielä kansalaisille käytösoppaita, ehkäisyvälineet olivat laittomia, samoin homoseksuaalisuus ja 30-luvulla kokeiltiin kieltolakiakin.

Puuttumatta tämän kontrollin vähenemisen syihin voidaan kai todeta, että sitä on tapahtunut. Homoliitot sallitaan, pukeutumisessa ei enää valtion taholta aseteta vaatimuksia (kuten aiemmin) ja niin edelleen.

Missä vapautuminen sitten loppuu? Jäin miettimään tätä ja päädyin siihen, että sen eräänlaisena rajana on lopulta raha: päihteiden vapauttaminen sallitaan siihen rajaan asti, kun siitä ei aiheudu yhteiskunnalle kuluja. Yhteisö näet edelleen kokee velvollisuudekseen päideriippuvaisten hoidon.

Kyseessä on kuitenkin mielestäni laajempi paradoksi. Moraalinen vapautuminen tuottaa väistämättä lieveilmiöitä, paitsi päihdepolitiikan myös talouden, seksuaalisuuden, pukeutumisen ja kulutuksen alueilla.

Näitä lieveilmiöitä yhteiskunta on myös tottunut hoitamaan: sukupuolitaudit, hajoavat perheet ja muut vastaavat aiheuttavat valtiolle jatkuvasti kuluja.

Jos vaikkapa riippuvuushoitoa ei olisi olemassa, alkoholin täydellinen vapauttaminen kauppohin saisi luultavasti huomattavan laajan kannatuksen.

Tilanne synnyttää myös mielestäni poliittisia paradokseja.

Ensimmäinen poliittinen paradoksi syntyy, kun vaaditaan sekä moraalista vapautumista että siitä syntyvien lieveilmiöiden hoitoa. Molempia lienee täysin mahdotonta saada: huumausaineiden laillistaminen on käytännössä mahdollista vasta kun siitä aiheutuvat kulut eivät lankea yhteiskunnan maksettaviksi.

Toinen paradoksi syntyy kun vaaditaan moraalista kontrollia mutta taloudellista vapautumista. Tämän jäljet ovat tällä hetkellä nähtävissä USA:ssa.

Hajanaisia ajatuksia. Toivottavasti edes sinä sait niistä kiinni.

2 Comments »

  1. Kai moraalisessa vapautumisessa on jotain hyvääkin?

    (ymmärrän toki, ettei se ole tekstisi pointti eikä teksti ehkä toimisi yhtä hyvin toisaaltatoisaaltatoisaaltatoisaalta-yhteiskuntatieteellisenä versiona)

    Comment by heta — 22.09. 2005 @ 16:16

  2. Tuo esittämäsi ensimmäinen poliittinen paradoksi oli hyvin kiteytetysti formalisoitu. Olin jotenkin ounastellut samaa asiaa saamatta siitä kunnolla otetta. Saanko varastaa ajatuksesi? Haluaisin keksiä tuohon paradoksin jonkin edes tyydyttävähkön vastauksen. Se jotenkin häiritsee minua. Anomalia ärsyttää idealismia.

    Comment by Suviko — 22.10. 2005 @ 13:52

RSS feed for comments on this post. TrackBack URL

Leave a comment