Maailma on lukusuhteita. 2,3,4,8,9,27. 1,2,3,5,8,13,21. Näin väittää ainakin Vitruvius. Harmonia on ihminen, kaiken fyysisesti rakennetun kulttuurin perusmitta. 27,60,180, pii. Toisaalta maailmaa ei ole ja kultainen leikkaus on vain huono imitaatio kuudennen soinnun suhteluvuista. Onko elääkseen tunnettava ihmisyys, vai voiko sitä tehdä lainkaan?
Psykologian mukaan on mahdollista olla olemassa myöntämättä sitä itselleen. Muukalaisena, toisen maailmassa, toisena ihmisenä. Todellisuus järjestyy luvuiksi, newtonilaisksi aktioiksi ja reaktioiksi. Behavioralismi keskittyy neliöjuuri kahteen; pythagoralainen lukusarja on pettämättömän looginen, se jatkuu näennäisesti loputtomiin armottoman harmonisesti.
Sortumatta kabbalaan tai muihin muotijoogiin voi sanoa, että pythagoralaisuutta soveltaen olisi tehty paljon hyvää. Le Corbusier tuhosi tämän lopullisesti, yksi yliopisto Ranskassa sinnittelee edelleen. Kaikki kauneus on harmonista, mutta ei totutussa suhteessa.
Todellisuus on muutakin kuin lukuja, mutta itselleen on helppo uskotella, että näin ei ole. Joskus vain pitäisi nähdä lukujen taakse. A Whole New World.
Alive, alive’o.
Keskustele Facebook-tunnuksellasi (kommentit julkisia)