On yö.

Reflections after Jane. Istun sohvalla, voin kauko-ohjata koko asuntoni valoja yhdellä kauko-ohjaimella. Kannettavallani musiikkipalvelintani. Tim Hardin laulaa yksinkertaisen laulun vapaudesta.

I’ve been watching, I’ve been waiting - in the shadows, all my life.

En uskonut koskaan lainaavani yhtyettä nimeltä Rasmus, mutta tein sen juuri. Varjoissa valo on tummempaa. Varjoissa ei toimita, niissä seurataan. Varjoissa maailma on valossa, välissä on rajapinta. Varjon raja ei piirry koskaan terävänä. Seuratkaa sitä. Piirroksen saa helposti pilalle piirtämällä varjolle tarkan rajan.

Sing it like you’ve never sung before: we the people here don’t want a war. Ehkä niin peter von baghien ei tarvitse tulevaisuudessa tehdä dokumentteja, joissa vuosikymmeniä vanhenneet ihmiset puhuvat kuolemasta kesän puutarhoissa.

Silloinkin oli yö, kesällä kuusikymmentäyksi vuotta sitten. Helsingin kaduilla oli eri nimet. Pommitukset olivat jatkuneet kolme päivää. Kellarissa ei ollut enää ruokaa, ainakaan paljoa. Kenties matkamme määrä.

Selektiiviset serotoniin palautumisen estäjät tehostavat kahden neuronin välistä viestintää. Neuronien välinen aukko on synapsi. Viesti neuronien välillä liikkuu synapsin yli välittäjäaineessa, serotoniinissa. SSRI - selective serotonin reuptake inhibitor - estää serotoniin palautumisen ja hajoamisen viestin välityksen jälkeen. Impulssi kulkee neuronista neuroniin uudelleen. Ja uudelleen.

Vuorossa on the Clientele. Oikea Reflections After Jane. Touch the red zone after rain. On the bridge workers passing to my sleeplesness: reflections after Jane. Uudelleen. Ja uudelleen.

On yö.