Iran: Ahmadinejadilla
Suomi: EK:lla ja Novalla

Tämän blogin edeltäjässäkin jo vuonna 2006 Economistin koko sivun mainoksellaan kohauttanut irlantilainen ikiliikkujafirma Steorn uhoaa nyt tuovansa “ilmaista” energiaa jauhavan laitteensa markkinoille tämän vuoden aikana. Vehje perustuu yrityksen väitteiden mukaan magneettien pyörittämiseen. Samaa ovat väittäneet useat ikiliikkujahuijarit ennenkin.

Huijaukseksi harvinaisen paljon rahaa laitteensa markkinointiin laittanut yritys yritti heinäkuussa 2007 pystyttää laitteensa näytille Lontooseen, mutta vehje ei toiminutkaan, koska demopaikkana toimineen museon valot olivat vääränlaiset.

Nyt yritys esittelee etusivullaan videota, jossa muutama “korkealle arvostettu” insinööri kertoo nähneensä vehkeen toiminnassa.

Mysteeriksi jää, miksi firman verkkosivulla kaupataan nyt melko mystisiä magneettisia mittauslaitteita, jos firmalla on käsissään koko maailman energiaongelmat ratkaiseva laite.

Aurinko- ja fuusioenergian tutkimusrahoja ei varmaan ihan vielä kannata leikata minimiin.

Hufvudstadsbladetin toimittaja Sylvia Bjon kirjoittaa median rahanansaintamalleista otsikolla Pengarna tillbaka - Rahat takaisin.

Bjon viittaa Timen entisen päätoimittajan Walter Isaacsonin kirjoitukseen, jossa tämä ehdottaa iTunesin kaltaista sovellusta uutisten ostamiseen verkosta. Saman ajatuksen on esittänyt moni muukin.

iTunesin kaltainen artikkelikauppa voisi kuitenkin toimia vain jos media-alalla olisi vedenpitävä kartelli.

Jotta maksuja voisi vaikka kuinka hienossa sovelluksessa periä, pitäisi sisältö ensin lukita niin, että sitä ei saa mitään kautta ilmaiseksi tai ilman mainoksia.

Jos joku murtaisi kartellin ja alkaisi julkaista juttuja mainosrahoitteisesti, siirtyisi yleisö välittömästi erikoissovelluksesta ilmaissivulle.

Lisäksi kilpailijoiden tulo markkinoille on verkkomaailmassa niin helppoa, että kartellin muodostaminen ainakin uutismarkkinoilla on käytännössä mahdotonta. Aikakauslehtimarkkinoilla, joilla kilpaillaan vielä vahvemmin laadulla ja lehtikohtaisemmilla sisällöillä, se voisi toimia paremmin. Aikakauslehdissä ei myöskään ole vahvaa sitaattikulttuuria, joka toimii uutisten mikromaksuja vastaan.

iTunesiakin käyttää vain vähemmistö musiikkia verkosta lataavista ihmisistä. Suurin osa lopuista lataa sisältönsä laittomasti.

Samankaltaisia ajatuksia mikromaksuja vastaan on esittänyt myös Clay Shirky.

Lukittu sisältö voisi houkutella joitakin asiakkaita, jos sitä tarjottaisiin jonkin maagisen toimivan lukulaitteen kautta vähän iPodin tapaan. Toistaiseksi sellaista ei vain ole näköpiirissä.

Päivitetty linkki Journalistin sivuille. Lehti päivitti verkkosivunsa vasta paperilehden jakelun jälkeen.

Ilmainen sisältö internetissä ei koskaan ole tainnut olla yhtä huonossa huudossa kuin nyt.

The Economist kirjoitti pari viikkoa sitten siitä, kuinka ilmaiset verkkopalvelut ajoivat tässä lamassa seinään jo toista kertaa. Ilmaisilla palveluilla rahaa tekee isoista palveluista lähinnä Google, ja sekin lähinnä vain hakupalvelullaan. Facebookilta ja Twitteriltä rahoitusmalli puuttuu yhä.

Samalla esimerkiksi Ruotsissa, Irlannissa ja Ranskassa harkitaan tai on jo saatettu voimaan sääntelyä, joilla puututaan kovalla kädellä vertaisverkkoliikenteeseen laajakaistaliittymissä.

Tällä viikolla Associated Press eli AP ilmoitti, että se haluaa blogien ja hakukoneiden poistavan viittaukset ja linkit uutisiinsa, jos blogit ja hakukoneet eivät maksa niistä.

Mainosrahoilla maksettu kaikille ilmainen ja vapaa sisältö on ollut verkon käyttäjien unelma dotcom-buumin alusta lähtien. Nyt sitä kaadetaan monelta suunnalta.

Monet verkkoyhtiöt haluvat pitää verkkoliikenteen sisältöneutraalina. Se tarkoittaa sitä, että laajakaistayritys välittää kaikkea liikennettä vaikka se olisi laitontakin. Tämä tiedostonvaihdon mahdollistava periaate on nyt murtumassa monessa Euroopan maassa. Se lyö kapuloita ilmaisen (tai toisesta näkökulmasta varastetun) viihdesisällön rattaisiin.

Sisällöntuottajat puolestaan haluvat lukita ohjelmansa Hulun (Hollywood-studiot) ja iPlayerin (BBC) tapaisiin sovelluksiin, joiden sisältöä voi siirtää laitteelta toiselle vain yhtiöiden määräämällä tavalla. Molemmat — kuten musiikkisovellus Spotifykin — on vielä lukittu maantieteellisesti toimimaan vain tietyissä maissa, vaikka suojaus onkin helppo kiertää.

AP:n ilmoitus antaa varoituksen siitä, että uutisille voi käydä samoin: Mikä estää siirtämästä niitä lukittuun Flash-applikaatioon?

Yhdessä verkon neutraaliuden mureneminen (eli piraattisisällön lataamisen vaikeuttaminen), sisällön lukitseminen vahvasti suljettuihin ohjelmiin ja ilmaisten verkkopalvelujen (sähköposti, tallennustila, sosiaaliset verkostot) epäonnistuminen antavat uumoilla, että helposti saatavan, ilmaisen suurten mediayhtiöiden tuottaman sisällön aika internetissä voi olla lähempänä lopun alkua kuin moni verkon käyttäjä arvaa.

Näkökulmasta riippuu, olisiko se hyvä vai huono asia.

Kirjoitussarjassa sätitään maailman tekopyhää menoa (tavallistakin enemmän)

Vinyylilevyjen myynti nousee maailmalla huimaa vauhtia. Myös Suomessa vinyyli tuntuu porskuttavan hyvin: vinyylikaiverrus palasi taannoin Suomeen vuosien tauon jälkeen.

Koko retrovinyylihuuma vaikuttaa kuitenkin kovin tekopyhältä. Vinyylin sanotaan olevan ääneltään pehmeämpi kuin digitaalinen musiikki; isot paperiset kannet tuovat artistit lähemmäs kuuntelijaa.

Siis käännös hyvien ihmisten kielestä suomeksi: Vinyyli on hyvien, pehmeitä arvoja kunnioittavien ihmisten musiikkia. Digitaalinen musiikki — cd:t ja tiedostot — ovat musiikin Euroshopperia, automarkettien mauttomien massojen bulkkituotetta.

Jos haluaisi olla tiedostavan ekohenkinen kannattaisi musiikki ostaa enneminkin tiedostoina. Vinyylien hamstraaminen kun on materianpalvontaa pahimmillaan. Musiikki pitää vain saada levyllä hyllyyn, koska tavaran omistaminen on niin kivaa.

Vinyyli on kivaa, koska siinä pääsee ostamaan ihan oikeaa tavaraa. Myöntäkää.

Kasper Hauser -komediaryhmän Phonecall to the 14th Century -podcast-sketsi (ainakin sen alku) on hauskinta mitään vähään aikaan.

Lisäksi tästä tulevat mieleen Benedictus XVI:n taannoiset puheet aidsista ja ehkäisystä.

Ensimmäinen soittaja neuvoo 1300-lukua 30 sekunnissa näin:

“Hi, Gregory Palcapo, talking machine from the 21st century. Don’t be scared write everything down okay, boil your water, wash your hands there’s no such thing as witches everybody floats - you can make an atomic bomb just chop up the smallest piece of matter, you’ll be in the driver’s seat trust me. The monkeys are cousins of god. Pass. Monkeys are cousins of humans. Finches. Finches have different beaks. — Uhhhh pick up stuff. A fish walked out of the water he could talk that means there’s no god. Dig up oil it’s the black syrup in the ground light it on fire make a motorcycle, make a factory. Don’t throw away the middle of the doughnut you can sell it! Go to Egypt, go to Egypt, there’s a bunch of mummies and gold it’s yours for the taking. SOME OF THE POPES ARE EVIL, SOME OF THE POPES ARE EVIL!”

Mahtavaa. MP3 ainakin täällä.

Olen suunnitellut uuden lituskaisen TV:n hankkimista kahdeksanvuotiaan putkilaitteen tilalle. Haluaisin yksinkertaisesti kohtuuhintaisen ja laadultaan riittävän 32 tuuman taulu-tv:n.

Joka kaupassa tarjotaan kuitenkin kymmeniä erilaisia malleja, joiden eroista ei ota pirukaan selvää. Kaiken lisäksi Google-haku toimii tässä huonosti. Kunnon osto-opas puuttuu verkosta ainakin suomeksi, eikä laitteiden arvostelujakaan löydy kovin kattavasti.

Alla olevien sivustojen lukemisen jälkeen ja muutamassa kaupassa käytyä näyttää sille, että tavalliset tv-kanavat näyttävät yhä käytännössä kaikissa taulu-tv:issä melko kamalalle. Tämä johtuu digitv-signaalin huonosta laadusta. Signaali on suunniteltu vanhoille putkitelevisioille. Karua, että vanhassa televisiossani tv-sarjat näyttävät paremmilta kuin 750 euron Full HD -televisossa. Lisäksi uutta taulutelevisioita täytyy säätää, koska sen tehdasasetukset ovat usein niin huonot, että kuva ei näytä hyvältä.

Siksi oma mielipiteeni on, ettei LCD-televisioon kannata tässä vaiheessa hassata hirveästi rahaa, kun tv:stä ei kuitenkaan tule lähetystä, jolla lisäeuroista olisi oikeastaan mitään hyötyä. Erityisen typerää olisi maksaa hirveästi Full HD -tarkkuudesta, josta ei 32 tuuman koossa ole juuri hyötyä.

Alla joka tapauksessa linkkejä hyödyllisiksi kokemiini tv-aiheisiin sivustoihin ja treadeihin, kommenteilla (huom. linkit on kerätty maaliskuussa 2009, tekniikka kehittyy nopeasti ja näistä moni vanhenee samaa tahtia):

Jos jokin tärkeä linkki puuttuu tai jokin näistä on mielestäsi hyödytön, niin kerro siitä kommenteissa.

Perusasiat
- Iltalehti selittää LCD-tekniikkaa kansankielellä, ilman vaikeita termejä. Perusasioiden äärellä ovat myös eriasteisesti vanhentuneissa, mutta ihan asiallisissa oppaissaan Afterdawn ja Kotiteatteri.net.

- Kannattaako Full HD 32 tuuman koossa? CNETin mukaan ei.

Arvosteluja
-CNETin jatkuvasti päivittyvä lista parhaista malleista. Cnetissä on paljon myös muita arvosteluja.

- Brittiläinen HDTVTest on kai kunnioitetuimpia testisivuja, mutta testiin tulee malleja melko vähän.

- Hyviä linkkejä testisivustoille löytyy esimerkiksi tästä dvdplazan ketjusta.

- What HIFI-lehti arvostelee melko suuren osan uusista televisioista, mutta arvostelut tuppaavat olemaan melko myönteisiä, ja harvaa mallia moititaan suoraan huonoksi.

Keskustelut
- AVS Forum on vilkkaimpia englanninkielisiä keskustelualueita, jolta löytyy myös paljon esimerkiksi säätöjä televisioihin. Suomessa hieman vastaava on Dvdplaza. Myös MuroBBSsä on aktiivista tv-aiheista keskustelua.

Kanadalainen elokuvantekijä Rob Spence aikoo panna lasisilmäänsä videokameran ja tehdä näin dokumenttielokuvan, kertovat PRI ja The Times.

Spence menetti silmänsä nuoruuden ampumaonnettomuudessa ja on siitä lähtien käyttänyt silmäproteesia. Hän sanoo haluavansa herättää projektilla kysymyksiä valvontayhteiskunnan kehityksestä - valvontakameroista ja Facebook-isoveljestä.

Kyborgiuutisia tulee nyt joukolla. Vasta viime viikolla kerrottiin miehestä, joka asensi sormiproteesiinsa usb-muistitikun.

Spence pistää kameran aiemmin menettämänsä silmän tilalle. Näistä ei kuitenkaan ole enää pitkä matka siihen, että joku haluaa vaihtaa silmän tai sormen vapaaehtoisesti spekseiltään vähän parempaan.

Missähän autotallissa hitsaillaan ensimmäistä pelottavan pitkälle vietyä kyborgiviritystä?

Jokaisen koulusurman jälkeen esitetään yksinkertainen kysymys: Miksi? Miksi vain Yhdysvalloissa, Saksassa ja Suomessa?

Ainakin Saksaa ja Suomea on ajoittain historiassa yhdistänyt luonnonromantiikkaan vivahtava taide. Se tuli mieleen taas, kun 17-vuotias Tim Kretschmer käveli pistoolin kanssa koululleen ja avasi tulen.

Tarkemmin sanottuna mieleen tuli kaksi kirjailijaa eri vuosisadoilta: saksalainen J.W. Goethe ja saksalaistaustainen amerikkalainen Kurt Vonnegut.

Goethen vuonna 1774 julkaistu Nuoren Wertherin kärsimykset kuvaa nuoren miehen mahdotonta rakkautta, jossa riutuminen lopulta ajaa miehen itsemurhaan.

Kirja aloitti Euroopassa Werther-manian, jonka kerrotaan usein johtaneen ensimmäiseen tiedossa olevaan viihteen tai taiteen innoittamaan itsemurha-aaltoon. Siis mallikäyttäytymiseen.

Paitsi kenties peleistä tai elokuvista, Kretschmerin voi ajatella ottaneen oppia edeltäjistään Dylan Kleboldista ja Pekka Eric Auvisesta.

Kun ennen (luultavasti) ammuttiin itseä Wertheriltä matkitussa keltaisessa liivissä, nyt ammutaan koulukavereita Kleboldilta matkitussa taisteluasussa.

Mallikäyttäytymisestä ampuja saa kuitenkin vain keinot. Kirjan tai pelin kieltäminen ei poista syytä tarttua aseeseen. Siis: Miksi Kretschmer ampui?

Vonnegutin selitys on musta, mutta zeitgeistiin se osuu kaikessa kliseisyydessään kuin Goethe aikanaan: Hirvittävä kuolema televisiossa on parempi kuin kuolema tyhjyydessä.

One of the few good things about modern times: If you die horribly on television, you will not have died in vain. You will have entertained us. - Kurt Vonnegut, 2004.

Näin kirjoitti puolestaan Werther Goethen romaanissa tasan 230 vuotta aiemmin (suomennosta ei löytynyt verkosta):

See, Charlotte, I do not shudder to take the cold and fatal cup, from which I shall drink the draught of death. Your hand presents it to me, and I do not tremble. All, all is now concluded: the wishes and the hopes of my existence are fulfilled. With cold, unflinching hand I knock at the brazen portals of Death. - J.W. Goethe 1774

Mitkä olisivat olleet Kretschmerin viimeiset sanat, jos ne olisi kuultu televisiossa?

Verkkolehti Slate etsii Suuren Taantuman (Great Recession) ikonista valokuvaa.

Suuresta Lamasta (Great Depression) ne ovat ehdottomasti uutiskuvat työttömien jonoista New Yorkissa (ohessa Edward N. Jacksonin Wikimedia-kuva pääsyä kaupungin lumitöihin jonottavista miehistä vuodelta 1933). Toinen vahva ehdokas olisivat WPA:n kuvat New Deal -rakennustöistä.

Suomen 1990-luvun lamasta muistetaan ainakin eduskuntatalolla mieltä osoittaneet työttömien joukot.

Slate lainaa kirjoitusta Boston Globesta, jonka mukaan tätä lamaa eivät määritä työttömien jonot, koska töitä ja tukia haetaan suurimmaksi osaksi verkosta tai puhelimella. Työttömät eivät lähde kotoaan.

Onko tämän laman ikoninen kuva siis ruutukaappaus “minut irtisanottiin, voi ei”-Facebook-ryhmästä?

Niin voisi olla parhaassa tapauksessa. Päätellen kuitenkin tahdista, jolla teollisuustuotanto nyt syöksyy, voi olla, että kuviin saadaan vielä ikäviä kaikuja 75 vuoden takaa.

Update: Slaten kilpailuun osallistuvat kuvat ovat tässä Flickr-ryhmässä.